![]() ![]() ![]() Taakse Eteen Olet päätynyt päiväkirjani sivuille. Tänne kirjoitetut asiat ovat vain minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, veikkaanpa, että et täältä löydä hakemaasi...
Viikko 18Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | SunnuntaiMaanantai 28.4.2003Aamu oli tosi tahmea. Silmiä ei jaksanut pitää auki ja muutenkin ahdisti. Tieto kaksipäiväisestä työviikosta kuitenkin piristi mieltä!
Vappumuistoja Katri perui meidän lenkin flunssan vuoksi, mutta pyysi minua kahville. Kävin pikaisesti hakemassa Karrin kotoa ja vein sen pelaamaan samalla kuin menin kyläilemään. Myös Tomi oli kotosalla ja ehdimme kahvittelun lomassa jo haikailla "vaeltamaan". Viime keväänä kävimme Hossassa. Meillä kävi ihan hyvä tuuri, kun saimme yöpyä autiotuvalla keskenämme. Kalastimme ja joimme rommikaakaota. Ihan mukava reissu, vaikka satoikin lunta ja oli kolea sää.
Alustavasti sovimme, että yritämme lähteä toukokuussa esim. Posiolle 1-2 yöksi. Pitää vain etsiä kartalta sellainen autiotupa, jonka Kuuden jälkeen piti lähteä kotiin vaihtamaan pyykit pesukoneeseen. Katsoin hetken leffaa Oman elämänsä sankari, ennen kuin jo piti lähteä hakemaan Karria kotiin. Kävimme ruokakaupassakin. Minun teki koko ajan mieli jotakin, mutta en tiennyt mitä. Pyörin joka hyllyllä, kunnes käteeni vihdoin tarttui pussillinen Light Line -salmiakkeja. Kevyt linja... Taas muistin, että olen hyvin tehokkaasti unohtanut koko laihdutuspäätöksen, jonka maaliskuussa tein. Sen sijaan olen varmaan lihonnut. Tympeää. Luotan siihen, että kesällä työ muuttuu fyysisemmäksi ja saan enemmän hyötyliikuntaa. Ja kesällähän tietenkin käytän polkupyörää auton sijaan ja kilot karisevat itsekseen. Hyviä selityksiä. Uskottavuus nolla.
Katsoin illan päätteeksi leffan loppuun ja sen lisäksi pätkän Stigmataa, joka oli melko mitäänsanomaton.
Sain ajella yksin töihin Juhon ollessa lomalla. Alkumatka meni vesisateessa ja loppumatkan satoi jalkarättejä. Tai sitten enkelit itkivät taivaassa ja pudottivat märkiä Nessuja niskaamme, kuten Annalla oli aina tapana sanoa... Muuttolintuja ei juuri näkynyt. Jo monina aamuina olen saanut ihailla kymmenien lintuparvien saapumista pohjoiseen. Joutsenia, hanhia, kurkia... Ja pellot ovat töyhtöhyyppien ja kuovien valtakuntaa. Ei mene kauaa, kun ensimmäiset kuoviemot jo suuntaavat kohti etelää jättäen ukkonsa hoitamaan jälkikasvua. Mahtaa sekin olla elämää - lentää nyt tuhansia kilometrejä vain munimaan! Tuhansista kilometreistä puheenollen, huomenna sitten lähdetään Matkalle. Minulla on toive päästä jonnekin nettikahvilaan päivittämään sivuja tuoreesta muistista, mutta veikkaanpa, että siellä perillä on paljon muita, parempia vaihtoehtoja kuluttaa aikaa... Aion kuitenkin ottaa pikkuisen muistivihon matkaan ja kirjata siihen tärkeimmät asiat myöhemmin netitettäväksi (mahtava sanaväännös). Matkalta odotan hermolepoa, pään tyhjennystä, kivoja kokemuksia ja muistoja sekä PALJON hyviä valokuvia. Minulla jo sormet syyhyää päästä kuvaamaan kaikkia mahtavia rakennuksia ja kivoja yksityiskohtia. Olen huolissani, riittääkö 288 Mb... No, uusia muistikorttejahan saa ostettua periltäkin?
Illan peli peruuntui ja sen sijaan lähdimme käymään pizzalla ja kaljalla keskustassa. Tulimme kuitenkin kotiin hyvissä ajoin saunomaan ja katsomaan telkkua.
Matka meni katsellessa eri kaupunkien vappumeininkiä. Seinäjoki oli aivan kuollut paikka, mutta Tampereella oli jo vappu hyvässä vauhdissa. Perillä oltiin ennen yhdeksää. Näytimme pääsiäisenä otettuja valokuvia ja kerroimme kuulumisia. Nukkumaan piti mennä hyvissä ajoin, sillä aamulla oli aikainen lähtö.
Lomakkeiden kanssa riittikin askartelemista alkumatkaksi. Vaunussa sai olla rauhassa, kun kaikkein innokkaimmat vodkaturistit olivat ravintolavaunussa. Vainikkalassa ravintolavaunu suljettiin rajamuodollisuuksien ajaksi. Silloin alkoikin kuulua iloisia naurunremahduksia ja jatkuva pulina, kun parisenkymmentä nousuhumalassa olevaa matkaajaa palasivat omille paikoilleen. Passintarkastukset jatkuivat Viipuriin asti ja niin jatkui myös jatkuva selostus. Itse asiassa sekä edessämme että takanamme istui vodkaverbaalikkoja. Äänenvoimakkuus kohosi tasaisesti ja pullo kiersi tyhjentyen uuden tieltä melko rivakasti... Venäjän tullimiehet olivat melko tiukkoja setiä ja tätejä. Hyvä, kun uskalsi huomenta toivottaa. Mielessä pyöri pelkkiä kauhukertomuksia Venäjän viranomaisten hirmuvallasta ja niiden vuoksi satapäinen vihreissä univormuissa kulkeva "armeija" näytti joltain teloitusryhmältä. Tunnelma oli muutenkin melko ahdistava, kun ikkunasta näkyi rähjäisiä taloja, roskaa, likaa, köyhyyttä ja surkeutta. Tietenkään harmaan synkeä, sateinen päivä sai kaiken näyttämään todellista kurjemmalta. Onneksi Viipurin jälkeen ravintolavaunu avasi taas ovensa ja vaunuun laskeutui hiljaisuus. Pietaria lähetyttäessä kylät alkoivat näyttää hieman paremmilta. Talot eivät olleet enää hökkeleitä. Osa taloita oli tosi upeita, vanhoja puutaloja (tosin ränsistyneessä kunnossa) ja joukossa oli aivan uusia, isoja omakotitaloja. Kaikki rakennukset olivat kyllä erilaisia kuin Suomessa, mikä osoitti, kuinka tehokkaasti suomalaiset olivat taloja polttaneet perääntyessään. Perillä Pietarissa meidät kuljetettiin bussilla hotellille. Opas kertoi koko matkan ajan järjestelyistä sekä Pietarin kulkuyhteyksistä ja muista tärkeistä asioista. Siinä vaiheessa, kun kuulimme yksityiskohtaiset ohjeet, miten tulee toimia, jos passi varastetaan sekä muuta tietoutta, miten kasseja pitää vartioida ja kuinka metron ovella taskut tyhjennetään, tuli sellainen olo, että kannattaakohan hotellista edes poistua... Hotellin aulassa meni aikansa sisäänkirjautumisessa ja sillä aikaa iloiset matkalaiset tyhjensivät taas muutaman pullollisen viinaa. Tuntui vähän masentavalta huomata, että Junnu Vainion votkaturisteista kertovat laulut olivatkin yhä ajankohtaisia. No, jos joku haluaa matkustaa ulkomaille ollakseen koko matkan täysin umpitunnelissa, niin siitä vaan. Hotellissa asetuimme pikaisesti taloksi ja sen jälkeen suuntasimmekin jo kaupungille. Onneksi metroasema oli hotellin naapurissa, sillä tietenkään emme olleet osanneet varautua siihen, että vettä tulee kuin esterin perseestä. Metrolippu oli käytännössä ilmainen, vain 7 ruplaa (eli noin 20 senttiä). Metrolippukassan vieressä näimme ensimmäisen kerjäläisen. Minua kerjäläiset säälittävät... Venäjällä kun ne eivät ole kotoaan karanneita kakaroita niin kuin Lontoossa, vaan vammaisia ja sairaita ihmisiä, joilla ei ole aina vaihtoehtoja. Opas ei kieltänyt antamasta rahaa kerjäläisille, mutta silti päätin olla antamatta rahaa. Ensimmäinen metromatka meni aika paranoideissa merkeissä. Pidin laukustani (jossa kamera oli) kiinni hullun lailla ja kuvittelin jokaisen haluavan sen. Tietenkin tunsin, että minua seurataan ja tunsin, että joku kyttäsi seinustalla odottaen sopivaa tilaisuutta. Vähitellen tajusin, että kaikki muutkin kantavat kassejaan täysin normaalisti ja että ihan normaaleja ihmisiä ne muut olivat, vaikka näyttivätkin aika karuilta. Mutta minkäs teet, kun etukäteen varoitetaan toistuvasti samoista asioista, niin kyllähän sitä väkisinkin alkaa ottaa pelottelut tosissaan... Metroaseman ympäriltä etsimme ruokapaikkaa. Vastaan tuli paljon kahviloita, mutta ei ravintoloita. Emme tienneet, että käytännössä jokaisesta "kahvilastakin" olisi saanut ruokaa. Toisaalta eipä sen niin väliäkään, kun joka tapauksessa tarkoitus oli löytää sellainen ruokapaikka, josta saisi pihvejä ja sen sellaista. Ravintola tuntui olevan kiven alla. Karrin takki ehti kastua läpimäräksi, mutta onneksi vastaan tuli laukkukauppa, joka myi sateenvarjoja. Kävimme ostamassa 8 euron arvoisen sateenvarjon. Se oli paikan halvin, joten minään erityisen halpana kaupunkia ei sen perusteella voi pitää. Melko pian sateenvarjokaupan jälkeen törmäsimme ravintolaankin. Se oli melko hieno kellariravintola. Tilasimme alkuruoaksi salaattia (ripulin uhallakin), pihvit ja pullon punkkua. Ravintola näytti olevan rikkaiden ja trendikkäiden nuorten suosiossa. Mitään sikahalpaa syöminen ei ollut, vaan maksoi noin 60-70 % Suomen hinnoista. Kun olimme lähdössä pois, naapuripöydän nuoret miehet tahtoivat tietää, mistä olemme kotoisin, ja kun kerroimme, että Suomesta, he lauloivat "lennä Juri Gagarin" ja "siis ryyppäämään, ryyppäämään, joka aamu sännätään"... Ravintolasta menimme cd-kauppaan ostamaan takuulla aitoja ceedeitä. Kaupassa oli myös dvd:tä, tietokoneohjelmia ja musiikkia mp3:na. Me ostimme vain yhden levyn venäläistä rokkia, mutta Tommi kahmi jo hyvän pinon levyjä, mm. Tatun dvd:n 6 eurolla. Palasimme metrolla hotellille ja menimme aulabaariin suunnittelemaan tulevia päiviä. Baarissa tilasimme venäläistä shampanjaa pullollisen. Oli ihan hyvää! Muut jatkoivat matkaoppaiden lukemista, ja me Karrin kanssa suuntasimme ulos kuvaamaan maisemaa, kun sadekin oli tauonnut ja pilviverho repeili päästäen hetkittäin auringonsäteitä läpi. Kävimme sillalla ottamassa kuvia hotellista ja joesta. Sitten palasimme baariin ja houkuttelimme muita mukaamme iltakaljalle jonnekin pois hotellista. Esa jäi hotellille ja me muut lähdimme tutkimaan hotellin ympäristöä. Hotellin lähellä oli paljon kahviloita ja ravintoloja. Menimme yhteen baariin, joka oli sellainen ihan tavallisen näköinen olutbaari. Olut maksoi alle 2 euroa tuopilta. Pois lähtiessämme baarimikko tahtoi tietää, olemmeko ruotsalaisia. Kun vastasimme olevamme suomalaisia, hän varmaan ihmetteli, miksi joimme paikallista olutta sen sijaan, että olisimme juoneet vodkaa tai Lapparia.
Hotellilla kävimme ostamassa kioskista hampaidenpesuvettä ja oluet, jotka joimme huoneessamme. Istuimme leveällä ikkunalaudalla, söimme pistaasipähkinöitä ja joimme olutta katsellen kadun öistä vilinää. Luksusta! Nukkumaan menimme jo puolen yön aikaan, jotta olisimme aamulla virkeitä ja hyvin levänneitä.
Aamiaisen jälkeen lähdimme keskustaa kohti. Kävimme ostoskeskuksessa katsomassa valikoimia ja löysimme yhden pelin kotiin vietäväksi. Minun venäjäntaidoillani ohjekirjan suomentamiseen voi tosin mennä hetki aikaa... Lelukaupassa myytiin myös hauskoja terroristisotapelejä. Kannessa oli Osama Bin Laden tähtäimessä ja Bush myhäili tyytyväisen näköisenä vapaudenpatsaan alla. Sellainen olisi ollut aika pop. Ostoskierroksen jälkeen lähdimme kohti Eremitaasia. Sää oli kamala ja mitä lähemmäksi pääsimme, sitä enemmän vihmoi vettä vaakatasossa ja tuuli vei sateenvarjonkin mennessään. Sitkeästi sinnittelimme pääovelle, jossa vastassa oli kymmenien metrien jono. Eipä todellakaan viitsitty jäädä jonottamaan... Eremitaasin edessä oli melko lohduton näky, siellä oli karhunpentu esillä ja lapset riemuissaan maksoivat kolikon, jotta pääsivät katsomaan surkeaa ja peloissaan värjöttelevää eläinraukkaa läheltä. Minulle karhunpennun näkeminen tuotti vain mielipahaa. Jatkoimme matkaamme vielä Iisakin kirkon ohi, mutta sitten luovutimme ja menimme Barometer-baariin juomaan vodkat ja oluet. Vodkatilaus meni ihan ok, kaikki sai, mitä tilasikin, mutta sen jälkeen Tommi yritti tilata meille 4 vehnäolutta. Jostain syystä tarjoilija toi kuitenkin pöytään vain yhden tuopillisen tummaa olutta. Hetken mietittyämme älysimme, että se olikin Baltika-nelosta, eikä vehnäolutta. No, sinne päin kuitenkin. (Baarin nimi muuten juontuu siitä, että siellä voi tilata metrin mittaisen oluen...) Lopulta saimme tilattua vehnäoluetkin ja ne siemailtuamme olimme lämmenneet sen verran, että lähdimme taas liikkeelle. Menimme isoon kirjakauppaan, jossa viihdyimmekin pidempään. Löysimme vaikka mitä mielenkiintoisia kirjoja. Minä ostin itselleni venäläisen lastenkirjan, jonka piirrokset muistuttivat epäilyttävän paljon Mauri Kunnaksen hahmoja. Tarkoituksena olisi kahlata sitä läpi ja palauttaa samalla mieleen jo lähes täysin unohtuneen venäjän. Lisäksi löysimme suomenkielisen kuvakirjan Pietarista sekä Berlitzin englanti-venäjä sana- ja fraasikirjan (maksoi huikeat 2 euroa). Karrille ostettiin talvisodasta kertova sotakirja, jossa kerrottiin lähinnä suomalaisista sotajoukoista. Siinä oli myös Rymy-Eetun kuvia. Piia osti pari Harry Potter-kopiota (muistaaksen Tanja Grotterin ja Hoppu Patterin). Kirjakaupan ulko-ovella portit alkoivat huutaa ja Karrin piti esitellä kassiensa sisältöä ja tepastella porttien läpi milloin minkäkin kirjan kanssa... "Syyllisiksi" osoittautuivat turisteille suunnatut Pietarikirja ja sanakirja! Ne ovat varmasti rahanarvoisinta tavaraa katukaupassa? Onneksi se vartija näki kuiteista, että kaikki oli maksettu. Kirjakaupasta menimme kahvilaan syömään välipalaksi voileipiä. Esa ja Tommi tahtoivat hotellille, mutta me muut halusimme kävellä kaupungilla, kun sadekin oli lakannut. Kävimme uudestaan Eremitaasin aukiolla ottamassa kuvia. Siitä jatkoimme kanaalin rantaa pitkin Kristuksen ylösnousemuksen kirkolle ja ihastelimme sen loistokkaita yksityiskohtia. Kirkon vieressä oli tori, jossa oli muutamia myyjiä. Menimme erään tytön kojulle ja ei voi kuin ihmetellä, kuinka hyvin se osasi luetella kaikki mainoslauseet ja fraasit. "Olen täällä viimeistä päivää." "Special offer, just for you." "Kohta tulee talvikin..." Puhe rönsyili, eikä tavaroiden laadukkuudesta jäänyt epäilystä. Ostin vain Molokon uusimman 2 eurolla. Ja taas kerran hologrammitarra vahvisti aitouden! Olimme jo kävelemässä pois torilta, kun eräs myyjä huomasi meidän olevan suomalaisia. Sillä oli hieno mainosloru: "Sata markka, katso tarkka!". Hupaisaa. Palailimme hotellille. Valmistautumisen jälkeen olimme valmiit lähtemään syömään. Tällä kertaa suuntasimme hotellin lähellä olevaan venäläiseen ravintolaan, Rasputiniin. Pojat ottivat alkupaukuiksi vodkaa ja me Piian kanssa tilattiin Sambucaa. Hetken päästä tarjoilija palasi ja sanoi, että sitä ei ole. Pyydettiin suosituksia "naisten drinkiksi" ja eikös ne kiikuttaneet absinttipullon näytille. Ei siinä mitään, onhan absintti ihan hyvää, joten tilattiin sellaiset. Absinttipaukut olivatkin hieman erilaiset kuin Suomessa. Tarjoilija toi kaksi lasia. Tavallisen juomalasin päällä oli konjakkilasi "kenollaan". Molemmissa laseissa oli nestettä, alemmassa ruskeaa ja ylemmässä vihreää. Tarjoilijan mukaan molemmat olivat kuitenkin absinttia. Lisäksi mukana oli tulitikut ja pilli (!). Tarjoilija kysyi, olemmeko juoneet absinttia aiemmin ja koska asetelma oli hieman hämmentävä, kielsimme. Saimme pikakurssin, jonka mukaan konjakkilasin absintti sytytetään palamaan ja kaadetaan alempaan lasiin. Sen jälkeen konjakkilasi käännetään alemman lasin ylle "kanneksi", jolla tukahdutetaan tuli. Kun tuli on sammunut, konjakkilasi siirretään lautaselle (yhä nurin päin käännettynä) ja alempi lasi juodaan (kerralla!) tyhjäksi. Kun lasi on tyhjä, tavallinen haitaripilli taivutetaan, mutta sitä käytetään pillinä (toisin päin kuin yleensä) ja sillä imetään konjakkilasin sisällä olevat höyryt keuhkoihin. Ja ei kun kokeilemaan! Annoin Piian kokeilla ensin ja katsoin, jääkö hän henkiin. Absinttia oli niin paljon, että kertakulaus ei onnistunut, vaan tyydyimme ottamaan suulliset. Ja sitten piipun kimppuun. Piia ei henkosista kovin välittänyt, mutta minun mielestä höyrystä sai melko villin olon... Paukku oli kyllä melko erikoinen elämys, joten ehkä oli hyvä vain, että Sambucaa ei ollut. En sitten tiedä, kuinka yleistä on nauttia absintti tuolla tavalla, mutta Suomessa olen törmännyt vain joko sokeripalaversioon tai palavan absintin juomiseen pillillä. Kaikkea sitä maailmalla oppii! Rasputin oli muuten ihan hyvä paikka, mutta parit eioot latistivat vähän tunnelmaa. Alkupalaksi otin grillatun tomaatin, jonka sisällä oli katkarapuja ja juustokastiketta. Pääruoaksi söin lohta ja jälkiruoaksi jäätelöannoksen ja Baileysin. Talon valkoviinikin osoittautui ihan hyväksi valinnaksi. Pojat ottivat joka ruokalajin välissä vodkaryypyt, jotka minä jätin suosiolla nauttimatta. Laskuksi kertyi noin 30 euroa. Siirryimme ravintolasta baariin jatkamaan iltaa. Baarissa joimme vehnäoluet ja kuuntelimme livemusiikkia (siellä oli kaksi muusikkoa, toinen soitti kitaraa ja toinen syntikkaa). Baarissa oli ilmailuteema ja katosta roikkui hassuja hahmoja. Laskuvarjoilija, lentokoneita, riippuliitäjiä. Ja ikkunapöydät oli tehty muistuttamaan kuumailmapallon koreja. Ravintolassa oli myös sellainen maalattu seinä, jossa on aukko naamaa varten ja otimme hassut kuvat Karrista ja Tommista. Taulussa oli kuva jostain kommunistiajan hallitsijasta, joka puhui kansalle. Kuvia ei voi katsoa nauramatta...! Paluumatkalla hotellille kävimme 24 h -kaupassa. Karri oli melko humalassa, mutta minä tunsin itseni lähes selväksi kaikesta juomisesta huolimatta. Parissa päivässä venäjä oli palautunut niin hyvin, että sain sujuvasti pyydettyä tiskiltä oikeaa olutmerkkiä ja monenlaisia naposteltavia. Myyjä latoi kaiken tiskiin ja katsoi kysyvästi. Minä varmistin tilauksen sanomalla yes. Heti perään tajusin, että olisi pitänyt sanoa da, mutta kun myyjä seuraavaksi kysyi, otanko muovipussin, sanoin taas yes... Ei oo helppoa, ei. Hotellilla jatkoimme bileitä Tommin ja Piian huoneessa. Kerrosaulassa oli varmaan 50 tanskalaista pitämässä bileitään. Ne on kyllä melkoisia laumaeläimiä! Esan poistuttua nukkumaan me lähdimme ostamaan kioskista vettä. Pojat olivat huppelissa ja keksivät, että mennäänkin ilman kenkiä. Se oli niiden mielestä tosi hassua ja ne hokivat sitä ja hihittelivät matkalla. Takaisin tullessa ne halusivat maastoutua aulan kasvien taakse, jotta minä voisin ottaa kuvan. Juuri, kun minä valmistauduin ottamaan kuvaa, kuului lähestyvät askeleet. Pojat testasivat maastoutumiskykynsä olemalla hiljaa puskien takana. Minä sitten istuin nojatuolissa ja olin tutkivinani kameraani (ja pyrskähtelin, kun en voinut pidättää nauruani). Tulija oli hotellin työntekijä, joka sammutteli auloista turhia valoja. Se ohitti meidät ihan sujuvasti kiinnittämättä huomiota, mutta heti sen mentyä Karri alkoi öristä jotain puskan takana ja heti se kääntyi katsomaan peräänsä. Mahtoi ihmetellä, että onpas siinä tytöllä möreä ääni...
Kun maastoutumiskuva oli otettu, palasimme huoneisiimme ja menimme nukkumaan. Kellokin oli jo yli kolme...
Aamiaisen jälkeen lähdimme taas kohti Eremitaasia. Ajattelimme, että jos menemme sinne heti sen avauduttua, jonot olisivat lyhemmät. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan jono oli aivan yhtä pitkä ja paikallaan seisova kuin eilenkin. Päätimme jättää palatsin väliin ja lähdimme kävellen kohti Pietari-Paavalin linnoitusta. Nevan rannalla oli paljon mahtavia taloja. Puoli kaupunkia tuntui olevan paketissa, niin myös joen takana näkyvä linnoitus. Joen rannassa laitettiin katukivetystä ja kun katsoi, kuinka nupulakiviä hiottiin yksitellen rälläkällä tasaisiksi, ei ihmetytä yhtään, että 300-vuotisjuhlien valmistelut ovat tavoiteaikataulusta jäljessä. Työmiehiä kuhisi joka paikassa ja restaurointityömaat muistuttivat muurahaispesiä. Sillalla katselimme, kuinka ihmiset olivat ottamassa aurinkoa uimapuvuissaan linnoituksen muuria vasten. Jotkut muistuttivat kahvipapua tummuusasteeltaan... Se muuri oli ilmeisesti kuitenkin auringon lämmittämä, kun siinä tarkeni ilman vaatteita. Linnoituksen ulkopuolella joimme oluet, koska Karri oli loiventavan tarpeessa. Baari oli vanha vankila ja rekvisiittana oli kaikenlaisia kidutusvälineitä ja aiheeseen liittyviä maalauksia ja patsaita. Ihan hieno paikka. (Miksiköhän päädyn ulkomailla aina kidutusmuseoihin? Lontoossa Towerin linnan kidutusmuseo ja Vahakabinetin kellari, Prahassa kidutusmuseo...) Linnoitukseen pääsi neljällä eurolla, mikä oli yllättävän halpa hinta (monet turistikohteet ovat kuulemma todella kalliita). Samalla lipulla pääsi kaikkiin kahdeksaan linnoituksen alueella olevaan kohteeseen. Me kävimme vain kirkossa ja kahdessa näyttelyssä. Toinen oli lähinnä taidenäyttely ja toinen kertoi linnakkeen historiasta valokuvin. Vanhat kuvat olivat todella hienoja. Useissa kuvissa oli tulva nostanut veden kaupungin kaduille ja vossikat roiskivat vettä ympärilleen. Monissa kuvissa näkyi kulkukoiria rapsuttamassa kirppujaan... Linnoituksesta siirryimme metrolla keskustaan ja etsimme ruokapaikan. Päädyimme Kalinka-Malinka-ravintolaan, jossa tarjolla oli venäläistä ruokaa. Minä tilasin kuitenkin vain salaatin ja lämpimän kinkkuvoileivän, sillä illalla oli taas edessä kunnon lounas. Ravintolat ovat muuten hyviä, mutta palvelua ei kyllä voi liiemmin kehua. Asiakkaista ei juuri huolehdita ja odotusajat ovat todella pitkiä. Illalla se ei haittaa, mutta kun menee vain pikaista välipalaa haukkaamaan, niin odottelu saattaa pitkästyttää. Ruoka oli taas kerran erittäin hyvää. Ravintolasta lähdimme metsästämään kanaalivenettä. Löysimme heti venelaiturin ja kun hintakin oli kohtuullinen (10 euroa), hyppäsimme kyytiin. Vasta sitten tuli mieleen, että mukana on varmasti opaskin ja kun veneen henkilökunta ei puhunut englantia, niin opastuskin on varmasti venäjäksi... No ei se mitään, eipä niitä selostuksia varmaan olisi tullut kovin tarkkaan kuunneltuakaan. Toinen asia, mikä ei tullut mieleen, oli se, että vaikka vene lähti kanaalista, niin se ei tarkoittanut sitä, että se kulkisi vain niissä, vaan tässä tapauksessa paatti suuntasi Nevalle... Opas selosti taukoamatta ja muut matkustajat huokailivat oooh ja aah, kun tuli vastaan jotain kuuluisien hallitsijoiden rakennuttamia kuuluisia rakennuksia. Minä huokailin ooh ja aah lähes joka talon kohdalla, niin upeita ne kaikki olivat. Risteilyn jälkeen osa porukasta palasi hotellille ja me Karrin kanssa jäimme vielä kaupungille ja kävimme Passage-kauppakeskuksessa. Se olikin upea rakennus, jossa myytiin kaikkea ei-niin-halpaa tavaraa lähinnä turisteille ja rikkaille paikallisille. Kauppakeskukselta lähdimme kävelemään pääkatua hotellia kohti, tarkoituksena oli käväistä varrella olevissa mielenkiintoisissa kaupoissa. Kävimme kuitenkin vain yhdessä kirjakaupassa, koska kadulla oli niin ruuhkaista, että ei pystynyt rauhassa katselemaan. Kaupungilla liikkuessa pisti heti silmään se, että kerjäläisiä oli todella vähän. Muutaman kilometrin matkalla vastaan tuli vain pariskunta, jolla oli ihan pieniä koiran- ja kissanpentuja, joille he keräsivät rahaa sekä nainen,jonka toinen jalka oli paljaana ja se märki ikävän näköisesti. Luulen, että kaupunkia on putsattu laitakulkijoista melko rankalla kädellä juhlallisuuksien ja turistivirtojen edeltä. Väsyimme kävelemään tungoksessa, joten olimme tyytyväisiä huomatessamme metron sisäänkäynnin. Ajoimme takaisin hotellille ja aloimme valmistautua iltaan. Olimme kaikki väsyksissä koko päivän käveltyämme ja päätimme tyytyä hotellia vastapäätä olevaan ravintolaan. Tilasimme alkupalat, pihvit ja kaksi eri pulloa punkkua. Ruoka oli ihan ok, mutta punkut aika kammottavia hienoista, rnskankielisistä nimistään huolimatta. Toisen pullossa luki, että se on sekoitettu er EU-maiden eri ylijäämäviineistä... Njam. Maku oli kyllä melko pistävä, vaikka en mikään viiniasiantuntija olekaan.
Ravintolasta siirryimme hotellille nukkumaan.
Veimme pullot hotellille ja tyhjensimme huoneen tavaroista, koska se piti luovuttaa kahdeltatoista. Alakerrassa oli laukkujen säilytyspaikka, jossa vanha, parrakas mies otti laukkumme vastaan. Hän käytännössä asui tavarasäilytyksessä - takahuoneessa oli "sosiaalitilat", joista löytyi mm. sänky. Ajoimme metrolla keskustaan ja kävimme uudestaan metroaseman kauppakeskuksessa. Herkkukaupasta ostimme teetä, marmeladia, suklaata ja juomasekoituksia (Mustaa ryssää ja mangodrinkkiä). Kirjakaupasta Karri löysi luettelokirjat sekä Venäjän että Saksan toisen maailmansodan aikaisista sotakalustoista. Lelukaupasta haettiin miniatyyrisotilaita ja matkamuistokaupasta tuliaisia minun isovanhemmille (joilla aioimme käväistä kotimatkalla). Haimme vielä hotellin edessä olevasta ceedeekaupasta muutamat levyt. Vaikka yritimme kuluttaa rahoja parhaamme mukaan, "jouduimme" silti kahlaamaan läpi vielä hotellin matkamuistorysät. Minä halusin matkamuistoksi puisen soittorasian, jossa oli sipulikupolikirkko kauniine maalauksineen. Se oli kyllä mielestäni tosikallis, 30 euroa, siis jos vertaa maan yleiseen hintatasoon. No, turistia rokotetaan rankemmin... Lisäksi löysimme hassut T-paidat. Karri osti Kalashnikov-paidan, jonka selässä luki "The massacre tour", oli lista paikannimiä (uusimmat sotatantereet mukaanlukien) ja viimeisenä "to be continued...". Luulen, että niitä on melko paljon suomalaisturisteilla matkamuistoina? Hotellin cd-kaupasta haimme venäläistä poppia ja postitoimistosta hologrammitarrat Eetulle ja Atelle. Ajattelimme vielä ennen kotiinlähtöä syödä blinit hotellin blinibaarissa, mutta harmiksemme se oli tupaten täynnä ihmisiä. Jouduimme tyytymään hotellin pihalla olevaan pikaruokakioskiin, joka oli juuri niin hygieenisen ja laadukkaan näköinen, että turisti on siellä takuulla harvinainen asiakas... Tsisburgerit kuitenkin olivat ihan hyviä. Kotimatka alkoi vesisateessa. Ensin bussilla asemalle ja siitä junaan. Hieman jännitti, miten tullissa käy, kun meillä ei ollut tulliselvityksiä mukana (kun niitä ei tulomatkalla annettu takaisin, vaikka olisi pitänyt). Viipurissa rajamuodollisuudet alkoivat ja heti huomasi, että niistä ei selvittäisikään aivan hetkessä. Meidän vaunua kiersi nuori nainen, joka olikin melko tiukka täti. Se tutki melkein joka toisen laukun ja kysyi kaikilta, mitä kukin oli ostanut. Melkein alkoi jo pelottaa, mutta onneksi meidän kohdalle sattui nuorehko mies, joka ei kysynyt kuin mitkä matkalaukuista oli meidän laukkujamme. Vaikka meillä oli moniin muihin verrattuna erittäin suuret laukut, ei meidän laukkujamme kuitenkaan tutkittu. Myöskään puuttuvaa tulliselvitystä ei kaivattu. Huh. Koska Venäjän puolella rajamuodollisuudet venyivät pitkiksi, juna myöhästyi aikataulusta ja varmaankin senkin vuoksi Suomen puolella ei tullimiehet tulleet lainkaan junaan, vaan pelkästään rajamiehet kiersivät tarkistamassa passit. Suomen puolella toiminta on kieltämättä hiukkasen rennompaa. Vai voisikohan Venäjällä käydä niin, että vessassa olevalta matkustajalta kysytään vain oven läpi "onko sulta katsottu passi?" ja "joo, joo" riittää vastaukseksi. Suomen rajalla tapahtui ihme. Pilvet kaikkosivat ja aurinko alkoi paistaa! Koko matkan oli satanut ja ollut pimeää ja harmaata, junamatkan varrella satoi jopa räntää. Mutta mitenkäs meillä Suomessa? Aurinkoa, aurinkoa... Aurinkoinen sää oikein korosti Suomen siisteyttä. Talot ja pihat olivat siistejä, metsissä ei ollut sekalaisia kaatopaikkoja, koko maailma näytti raikkaan puhtoiselta... Koska juna oli lähes tunnin myöhässä, olimme jo tosi väsyneitä perillä. Näytimme vähän matkamuistoja ja annoimme tuliaiset. Sitten sänky jo kutsuikin.
![]() ![]() ![]()
|