Taakse Eteen

Olet päätynyt päiväkirjani sivuille. Tänne kirjoitetut asiat ovat vain minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, veikkaanpa, että et täältä löydä hakemaasi...

Viikko 19

Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | Sunnuntai

Aamiaisen sivussa siirsin matkakuvat tietokoneelle. Osa oli ihan hyviä, mutta jotkut olivat tärähtäneet (sitä on melko hankala huomata, vaikka zoomaisikin kuvaa kameran LCD-näytöllä). Kaikki ns. tärkeät kuvat olivat onnistuneet.

Aamiaisen jälkeen lähdimme käymään isovanhemmilla. Ensin mummulle. Minua aina pelottaa mennä käymään siellä, koska mummu on minulle erittäin rakas ja tärkeä, ja vanhempani sanovat aina hänen olevan huonossa kunnossa. Nytkin isä sanoi ovella, että "mahtaakohan se edes muistaa teitä". Kuitenkin, kun menimme sisälle, mummu oli tosi virkeä ja muisti Karrinkin nimen. Eikä sillä kyllä muutenkaan ole mitään dementiaa havaittavissa - enemmän olen huolissani siitä, että mummu ei liiku tarpeeksi. Aluksi ihmettelin, kun mummu näytti erilaiselta. Ajattelin sen johtuvan vain siitä, että ennen sillä on ollut kunnon pullonpohjalasit ja nyt silmäleikkauksen jälkeen sillä ei ollut laseja lainkaan. Myöhemmin vasta tajusin, että mummulta oli leikattu silmäripset pois. Mummu puhui taas kuolemastaan. Se on puhunut niin jo siitä lähtien, kun olen mitään sen puheista ymmärtänyt, mutta viime vuosina juttujen kuunteleminen on ollut raskaampaa, koska kun on yli 90 lasissa, ei porskuteta enää pitkään... Haikeasti jätin taas hyvästit. Joka kerta se on vaikempaa ja vaikeampaa. Ehdimmekö enää nähdä?

Toinen mummu on oikeastaan nuoremmasta iästään huolimatta huonommassa kunnossa. Ylipaino on kai se suurin ongelma. Kyllä sekin muistaa silti ihan hyvin asioita ja ihmisiä. Vaari on vielä tosi hyvässä kunnossa. Se oli tehnyt simaa, joka olikin käynyt reippaamman puoleisesti ja yhdessä naureskeltiin, että oli hauska vappu, simaa ja serpentiiniä.

Kahvien jälkeen vaari alkoi kysellä, haluanko mummun vanhoja takkeja, kun vintillä olisi vaikka mitä. Menimme yhdessä katsomaan ja päädyin ottamaan yhden nahkatakin (50-60-luvulta?). Otin sen puoliksi siksi, että tiesin sen tuovan heille hyvän mielen, mutta kyllä minä sitä varmaan joskus käytänkin. Kunhan saan ensin ostettua ja vaihdettua siihen uudet napit joskus vuonna viis ja kuus. Minä en ole kovin hyvä korjaamaan vaatteita. Tai olisin varmaan ihan hyvä, jos joskus saisin aloitettua näpertämisen. Blääh.

Näytimme vielä muutamia matkakuvia ja kuuntelimme, kun vaari esitelmöi Venäjänmaan mahtavuudesta ja omista lukuisista matkoistaan tuohon ihmemaahan. Olin kuitenkin pettynyt, kun vaari oli selkeästi latistunut kiihkeimmistä punasävytteisistä vuosistaan. Vanhuus ja väsymys?

Kävimme hakemassa matkalaukut vanhempieni luota, hyvästelimme isän ja lähdimme taivaltamaan kohti kotia. Pysähdyimme Tuurissa ja käväisimme kyläkaupassa ostoksilla ja syömässä pizzat. Kotona olimme yhdeksän aikoihin ja menimme nukkumaan. Lähes heti.

Tiistai 6.5.2003

Töissä menin heti alkajaisiksi moikkaamaan poikia ja eikös ensimmäinen kommentti ollut "toitko mitään tuliaisia?". Tunsin piston syömmessäni. Olisihan minun pitänyt, vaan kun en älynnyt. Hitsi.

Yllättävän nopeasti pääsin taas kiinni työrytmistä ja sain palautettua asioita mieleeni, vaikka en ollutkaan viikkoon uhrannut edes yhtä pienenpientä alitajuista ajatuksenpuolikasta työlle. Edessä ovat vuoden kiireisimmät ajat, joten työtahti on sen mukainen. Sataviisitoista rautaa liekeissä.

Illalla menimme pelaamaan. Olin todella väsynyt, enkä jaksanut paljon muuta kuin haukotella, joten vaadin kotiinlähtöä kahdeksalta. Lähtiessämme Anssi ilmoitti aloittavansa kesätyöt toisella paikkakunnalla, joten pahimmassa tapauksessa emme enää tapaa, jos me puolestamme muutamme kokonaan pois. Harmitti ja mietin, että tällaistako se sitten on, hyvästejä toisten jälkeen. Nähdään, jos. Voi, kun kaikki olisikin aina helppoa.

Kotona katsoimme Suomen peliä Saksaa vastaan ja kävimme erätauolla saunomassa pikaisesti. Huomenna Suomi pelaisi Ruotsia vastaan!

Keskiviikko 7.5.2003

Meillä oli koulutustilaisuus yhteistyötahojen kanssa uuteen hankkeeseen liittyen. Lisäksi meillä aloitti uusi työntekijä tänään ja perehdytin häntä hieman töihin. Merja tuntui mukavalta ja reippaalta, joten hän sopii varmaan hyvin "meidän jengiin".

Kotona aloimme raivata olohuoneeseen kertynyttä kaaosta. Tyhjensimme matkalaukut ja ihailimme ostoksiamme samalla, kun kuuntelimme Demoa (venäläinen bändi). Kun olohuone alkoi olla melko hyvässä järjestyksessä, aloimme opetella venäjää. Karri haluaa matkustaa Pietariin uudestaan, sitten, kun asumme lähempänä ja siitä syystä hän on innostunut opiskelemaan kieltä. No okei, ehkä suurempi innoittaja on se talvisodasta kertova venäjänkielinen kirja... Koska minä olen opiskellut venäjää useamman vuoden ja unohtanut lähes kaiken, olen myös innokas kertaamaan asioita ja siinä sivussahan voin opettaa Karriakin. Siksikin olen innostunut opiskelusta, koska neljässä päivässä palautui mieleeni uskomattoman paljon sanoja ja taivutusmuotoja sekä tietenkin yleisimmät fraasit. Lähtiessäni en muistanut suunnilleen muuta kuin kiitos ja hyvää päivää.

Loppuillan vietin samoin kuin hyvin suuri joukko suomalaisia taisi tehdä, eli Suomi-Ruotsi -pelin parissa. Alkupelin ajan uhkuin intoa ja voitontahtoa, mutta siinä vaiheessa, kun Ruotsi kavensi kahden maalin päähän, tiesin, että ottelu hävittäisiin. Suomen joukkue vaipuu aina johonkin hurmokseen, kun on johdossa, eikä enää muista, että peli pitäisi pelata loppuun asti. Olin tajuttoman väsynyt, joten aloin nukkua. Karri jatkoi pelin katsomista ja aina välillä havahduin, kun jotain merkittävää tapahtui. Viimeisin havaintoni oli, kun Ruotsi tasoitti pelin viiteen-viiteen.

Torstai 8.5.2003

Töissä tulee koko ajan enemmän ja enemmän tekemistä ja hoidettavia asioita. Päivät kuluvat nopeasti tilauksien, sopimusten ja tehtävien organisoinnin siivittämänä. Jotenkin kaikki tekeminen tuntuu paljon mielekkäämmältä, kun näkee heti työnsä tulokset, sen, että asiat edistyvät.

Illalla kävimme Karrin kanssa harjulla, jolta näkee merelle asti. Se on yksi lähistön hienoimmista paikoista, mutta valitettavasti sinne ei talvella pääse ilman suksia tai kelkkaa. Karri intoutui kuvaamaan vanhoja, käppyräisiä mäntyjä ja hienoja pilvimuodostelmia. Meillä oli lintukirja mukana ja etsin siitä lintua, jota olen monesti pelloilla nähnyt lennossa, mutta en ole tunnistanut. Jotenkin linnun lentotapa tuo mieleen haukan, mutta selkeä mustavalkoinen väritys ei sovi kuvaan... Yllättäen lintu osoittautuikin töyhtöhyypäksi! (Olisihan se pitänyt arvata, kun pelloilla on melko paljon töyhtöpäitäkin liikkeellä.)

Kotona aloin käsitellä matkakuvia. Huokailin tyytyväisyydestä, kun eteeni paljastui toinen toistaan hienompia otoksia. Varsinkin ainoana aurinkoisena päivänä otetut kuvat osoittivat, että G2 on kyllä hyvin pätevä kesäoloissakin. (Mehän ostimme kameramme viime joulukuussa, joten tähän mennessä olemme kuvanneet vain talvivalossa ja sisätiloissa.) Matkakuvia on yli 100, enkä ehtinyt käsitellä kuin puolet ennen kuin kello oli jo yli kymmenen, jolloin viimeistään pitäisi mennä nukkumaan ellei sitten tahdo olla seuraavana päivänä kuolemanväsynyt.... En kuitenkaan malttanut olla katsomatta kuvia vielä läpi. Kuinkahan monta (tuhatta) kertaa nekin tulee katsottua, ennen kuin kyllästyy? Miten valokuvat voivatkin olla niin addiktoivia?

Perjantai 9.5.2003

Ilta vain humahti jonnekin. Käsittelin ja arkistoin valokuvia ja sauna-aikaan olin jo niin väsynyt, etten olisi millään jaksanut raahautua saunomaan. Kerrostaloasukin täytyy kuitenkin elää saneltujen saunavuorojen mukaisesti... En kuitenkaan nukahtanut ja kaatunut kiukaaseen...

Lauantai 10.5.2003

Iltapäivällä sovimme lähtevämme Katan kanssa ostoksille. Kata osti vaelluskengät ja minä yritin siinä sivussa löytää kevättakkia itselleni, mutta eihän sitä koskaan sitä löydä, mitä pitäisi. Jokohan kaikki nuorekkaammat takit on loppuunmyyty, kun joka paikassa oli vain mummotelttoja jäljellä? Kohta iskee paniikki, kun joku fiksu takki on pakko ostaa. Kun niitä hamosiakin olisi ihan kiva välillä käyttää. Ehkä.

Yritin löytää myös uusia nappeja mummolta perittyyn nahkatakkiin, mutta eipä tullut sopivia vastaan. Sen takin ripulinruskea sävy ei nahkanappivalikoimista päätellen ole tällä hetkellä in. Saas nähdä, löytyykö siihen koskaan sopivia nappeja, jaksanko koskaan neuloa niitä paikalleen ja "rasvata" takkia ja vaikka edellämainitut toimenpiteet olisikin tehty, tulenko koskaan takkia käyttämään? Liian monta epävarmuustekijää. Todennäköisyys luokkaa 0.003.

Kaupungilta Kata heitti meidät kotiin ja meni itse hakemaan polkupyörän kotoaan tullakseen hetken päästä sillä kylään (koska loppuillasta ei varmaankaan oltaisi ajokunnossa). Minä tein meille vermuttilohta (makeasta vermutista ohjeen kuivan sijaan, pikkuvikoja) ja lohkoperunoita. Kastikkeesta tuli hieman erikoista, mutta ei pahaa kuitenkaan, ja lohikin maistui.

Syönnin jälkeen näytimme Katalle pääsiäiskuvia ja matkakuviamme. Niiden aikana ruoka ehti laskea sen verran, että keitimme teetä (Pietarista ostettua irtoteetä) ja söimme jälkiruoaksi Katan tuomia pullia, nami. Tietenkin niitäkin piti ahmia sen verran, että pöydästä piti lähteä kierimällä pois. Kun on hyvää ruokaa nenän edessä niin sitähän ei voi jättää syömättä, vaikka hyvin tietää, että hetken päästä on huono olo. Luonteen heikkoutta!

Kun tietokone oli jo valmiiksi auki, niin halusin näyttää Katalle (ja katsoa itsekin) Aknestikin videon Miljoonä tähteä, kun se on kuvattu Pietarissa. Sitä katsoessa alkoikin tehdä mieli mennä Pietraiin jo ensi syksynä. Videossa Kesäpalatsin suihkulähteet olivat mahtavia ja ilma oli täynnä puista putoavia, värikkäitä lehtiä. Ihanan näköistä! Tahtoo!

Kata innostuikin siinä sivussa Aknestikista ja katsoimme monia videoita. Hän tahtoi ceedeen lainaan ja lupasin polttaa omista levyistäni kokoelmalevyn huomenna, samalla, kun polttaisin Katalle ja Juhalle pääsiäiskuvat.

Yhdentoista aikoihin lähdimme saattamaan Kataa kotiin ja otimme kameran mukaan. Valoa riitti vielä sen verran, että joitain kuvia pystyi ottamaan käsivaralla. Vaikka päivä oli harmaa ja kolkko, niin illaksi sää oli muuttunut lämpimäksi ja selkeäksi ja auringonlasku oli ihan kaunis.

Sunnuntai 11.5.2003

Aamupalan jälkeen minä valtasin tietokoneen arkistointiprojektia varten ja Karri väistyi lueskelemaan uutta venäläistä sotakirjaansa makuuhuoneeseen. Vaikka kuuntelin musiikkia melko lujalla, "tunsin" makuuhuoneessa vallitsevan hiljaisuuden, ja kun menin katsomaan, niin aavistukseni paljastui oikeaksi ja Karri tuhisi tyytyväisenä unissaan. Ehtihän se kai olla pari tuntia aamusta hereillä.

Annoin Karrin nukkua rauhassa ja arkistoin parissa tunnissa paljon kuvia. Nyt kevään kuvista on arkistoimatta enää osa pääsiäisestä, osa Pietarista ja muutamia viimeisimpien päivien kuvia. Arkistointi on siitä typerää, että vielä ei kuitenkaan ole mitään käyttöä arkistointitiedostoille. Eikä ole edes varmuutta, milloin joku hakusysteemi saadaan tehtyä/hankittua. Luotan kuitenkin siihen, että sitten joskus kaikki vaiva palkitaan ja saan huomata, etten ole turhaan tehnyt suurta työtä.

Karrikin heräili haukotellen iltapäivällä ja totesi, että melkein tuli uni. Sillä meni hetken aikaa herätessä "uuteen päivään". Minä poltin Katalle ne pari lupaamaani cd:tä ja siivoilin Karrin kanssa niiden valmistumista odotellessa. Kun cd:t olivat valmiit, veimme ne Katalle ja kävimme kirpputorilla laihoin tuloksin sekä valokuvasimme kevään ensimmäisiä kukkia ja perhosia kasvitieteellisessä puutarhassa. Liikkeellä oli paljon perheitä ja osa oli pukeutunut oikein juhlavasti äitienpäivän kunniaksi. Tämä oli peräkkäin jo 6. äitienpäivä, jonka olen poissa. On niin outoa katsoa muiden juhlia, kun on jo niin tottunut siihen, että edellisellä viikolla pitää muistaa lähettää kortit ja that's it.

Jouduimme turvautumaan R-kioskiin leipähankinnoissa, kun kaupat olivat kiinni. Ostimme kalliin leivän lisäksi myös ylihinnoiteltua maitoa, sikakallista ruokakermaa ja ryöstöhintaista lakujätskiä. R-kioskeilla menee varmaan hemmetin hyvin, ainakin jos hinnoista ja asiakasmääristä voi mitään päätellä!

Kotona tein ruoaksi persikka-sinihomejuusto-kanakastiketta, jota söimme makaronin kanssa, kun riisi oli hitsi vieköön päässyt salakavalasti viime kerran jälkeen loppumaan... Joskus tuntuu, että elätämme tietämättämme pientä tonttuarmeijaa, joka syö erinäisiä ruokia kaapeistamme, käyttää aina vessapaperin loppuun ja siirtelee tavaroita (joskus jopa ilkeyksissään piilottaa niitä ikuisiksi ajoiksi) ollessamme poissa kotoa.

Ruoan jälkeen siirryin nauttimaan kauniista ilmasta parvekkeelle. Söin jäätelöä, kävin lisäämässä vaatetta päälle (eihän siellä niin kovin lämmin ollutkaan) ja jatkoin aamuista arkistointia. Stereoiden sijoittaminen parvekkeen oven viereen on nerokasta, kun silloin voi toisen kaiuttimen helposti heittää parvekkeelle soimaan. Pitäisi vain joskus käydä ulkona kuuntelemassa, kuinka kauaksi melusaaste kaiuttimesta oikein kantaa. Ennen kuin saa naapureilta noottia asiasta.

Felisiteetti ja Tahdotko Filmitähdeksi. Viime aikoina on tullut katsoa todella vähän töllöä, mikä käy pehmeästä laskusta kesään. Silloin tulee kuitenkin pelkkää nollaohjelmaa ja on vain hyvä irrottautua teeveen äärestä ulkoilmaharrastusten pariin, sen kerran kun Suomessakin aurinko lämmittää. Loppuillasta katsoin vielä dokumentin Biafran nälänhädästä ja ruoka-apulennoista. Se oli tosi mielenkiintoinen.

Taakse Eteen