Taakse Eteen
Olet päätynyt päiväkirjani sivuille! Tänne kirjoitetut asiat ovat vain palasia minun arjestani, sisältäen minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, saatatpa hyvinkin olla aivan väärässä paikassa...
Viikko 22
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | SunnuntaiMaanantai 26.5.2003
Töissä meni koko aika pihahommissa. Aurinko paistoi ja lämmintä riitti jo sen verran, että olkapäätkin saivat väriä! Päivän luontoelämys oli suuri, ehkä n. 40 kurjen aura, joka ylitti meidät matalalla kaarrellen. Oih!Töiden jälkeen käväisin kaupassa. Ehdotin Katalle lenkkiä maanantaiseen tapaan, mutta eihän tuo jaksanut lähteä, kun oli viikonlopun paiskinut puutarhatöitä. Päätin alistua ja liittyä talomme pihatalkooväkeen. Ei kyllä olisi hirveästi napannut, kun viime syksynäkin meitä oli tasan kolme haravoimassa isoa pihaa...
Talkooporukkaa oli tällä kertaa yhteensä viisi. Minä, Karri ja naapurin vanha täti olimme työkykyisiä, muut lähinnä luomassa henkeä olutkorin vieressä. Hetken päästä pihamaalle kenkkasi lisää heikkokuntoisia asukkaita, mutta onneksi myös muutama nuori ja vetreäkin haravoija. Porukalla saimme työt tehtyä parissa tunnissa ja saatoimme siirtyä pakolliseen ohjelmanumeroon eli makkaranpaistoon ja talkoo-oluiden kumoamiseen. (Olut on juuri se houkutin, joka saa kaikki ei-niin-työkuntoisetkin kaivautumaan koloistaan pihamaalle.)
Yhteentoista asti jaksoimme notkua pihamaalla, silloin alkoi satamaan ja päätimme porukalla poistua koteihimme nukkumaan. Talkoojatkot sujuivat tällä kertaa melko sopuisissa merkeissä, vain muutaman kerran tarvittiin erotuomaria erinäisten naapureiden väliin. Solvauksiin ja kansainvälisiin käsimerkkeihin on jo niin tottunut, että talkoot vaikuttaisivat varmaan omituisilta ilman niitä.
Pari uuttakin asukasta oli liittynyt porukkaan illan mittaan ja niille piti vähän selventää asioita. "Kyllä tämä on ihan normaalia käytöstä näiltä asukkailta. Ei ne ole toisiaan ennenkään tappanut, ovat asuneet samassa talossa jo vuosia. Kyllä tähän menoon pian tottuu, uskokaa pois."
Nukkumaan mennessä katto tuntui heiluvan sängyn yllä. Perkele, kun aina pitää muutaman hengen voimin juoda kahdellekymmenelle varatut virvokkeet.
Tiistai 27.5.2003
Aamulla jomotti päätä. Olimme koko päivän pihalla. Tuuli ja humisi. Päätä jomotti. Muuten kaikki olikin ok.
Iltapäivällä ajelimme takaisin toimistolle pakettiautolla. Minä olin keskellä kahden ison miehen välissä. Toinen laittoi radion lujemmalle, kun Yön "Rakkaus on lumivalkoinen" alkoi. Pieni soratie, oikealla tulviva kanava, vasemmalla suota ja metsää. Kolme väsynyttä ihmistä, jokainen vaipuneena omiin ajatuksiinsa, ei puhetta... Minä kuuntelin laulun sanoja ja tunsin oloni hassun haikeaksi. Näitä matkoja minun tulee ikävä, kun lähden pois. Ja näitä päiviä, kun mennään koko ajan sataa ja näitä hetkiä, kun pitkän päivän jälkeen istahtaa autoon ja väsyneenä miettii, mitä kivaa illaksi keksisi, jotta illalla voisi sitten todeta ollakseen liian väsynyt mihinkään.
Töiden jälkeen pelasimme yhden turnauksen. Minä haukottelin keskimäärin 40 kertaa minuutissa. Ei hienoja pelejä, ei pistekäsiä. Lassi voitti, Jukka oli toinen, minä kolmas ja Karri neljäs.
Pelien jälkeen suuntasimme saunaan, jossa meitä odotti epämieluisa yllätys. Ampiainen! Varmaan suurin koskaan näkemäni. Syöksyi pienessä tilassa tornadon lailla kohti. Suihku lensi ja kaakelit toistivat rääkäisyjäni syöksyessäni löylyhuoneeseen pakoon siivekästä hirviötä... Onneksi löysin jarrut ennen kiuasta. Kurkistelimme oven raosta, kunnes hirviö laskeutui seinälle. Karri hiipi pesuvadin kanssa lähelle, ja kun ampiainen pudottautui lattialle, whump! Vati päälle ja rauha maahan.
Pois lähtiessä piti vielä napata vati mukaan. Hyvin sekin meni, kukaan ei edes loukkaantunut (meidän saunavuoro oli illan viimeinen ja toivoa sopii, että otus löytää tiensä takaisin pihalle ennen perjantain saunavuoroja...).
Luin vielä hetken ennen nukkumaanmenoa.
Keskiviikko 28.5.2003
Kiireinen, mutta onneksi lyhyt päivä töissä. Oltiin taas pihalla ja kuin varkain olen jo ruskettunut melkoisesti naamastani (tai sitten se on pinttynyttä likaa...).
Töiden jälkeen ehdin käväistä yliopistolla, ruokakaupassa sekä naapurin apuna taimitarhalla hankkimassa taloyhtiölle rehuja ja multia. Oli hauska katsoa sivusta, kun naapuri valitsi aina kaikkein öklöimmät pelarguut ja lobeliat. Jos itse olisin laittanut pihaa, olisin valinnut täysin eri lajit... Vaan samapa tuo minulle, kun ei siellä pihalla tule kuitenkaan käytyä kuin kerran kesässä.
Kuuden maissa Katri ja Tomi hakivat meidät luokseen grillaamaan ja juopottelemaan. Ruoaksi oli uuniperunoita, valkosipulikastiketta ja grillattuja pihvejä, kanaa ja vihanneksia. Ja oli muuten namihyvää!
Syönnin jälkeen otimme parit mölkkykisat, joista Tomi voitti suurimman osan ja Karri loput. Mälsää.
Sisällä pelasimme Rapakaljaa (Tomi voitti taas, kun sillä kävi niin hyvä tuuri) ja Pictionarya (Katri taisi voittaa). Neljän aikaan, kun me teimme lähtöä kotiin, oli jo aivan valoisaa ja siinä porukalla mietittiin, että missä välissä aurinko oli ehtinyt laskea... Kyllä kesä on ihmeellisen valoisaa aikaa.
Kotiin palasimme taksilla, joka kaahasi lähiöiden läpi sekopäisenä. Neljänkympin alueella vauhti hipoi 80 km/h ja kuudenkympin alueella 90 km/h, käväisten kerran jopa satasessa. Mutta mikäs siinä on ajellessa, kun poliisi tietenkään ammattiautoilijaa voi sakottaa saati ottaa ajokorttia pois, siinähän menisi viattomalta ihmisrukalta elinkeino alta!! Kyllä lain pitäisi minun mielestä koskea kaikkia tasapuolisesti. Jos autoilee työkseen, pitäisi sitä suuremmalla syyllä osata liikennesäännöt. Siitä on lähdettävä.
Torstai 29.5.2003
Aamulla, vajaan kuuden tunnin yöunien jälkeen, pää oli vielä melko sekaisin. Jos olisi juonut loiventavan, olisi varmaan ollut mahtavassa nousuhumalassa! Ihme silti, ettei koko päivänä alkanut särkeä päätä, väsytti vain hieman.
Kävimme ostamassa pizzat ja suuntasimme kulkumme rannalle syömään ja pelailemaan korttia. Aurinko kyllä paistoi suurimman osan ajasta, mutta tuuli oli sen verran viileä, ettei meinannut t-paidalla tarjeta. Kun aurinko lopulta meni pilviverhon taakse, lähdimme kotiin.
Päätimme illalla vielä lähteä kasvitieteelliseen puutarhaan valokuvaamaan ja veimme samalla lainassa olleet cd:t Piialle ja Tommille. He olivat polttaneet meille ceedeelle valokuvia yhteisiltä retkiltämme. Niitä oli hauska katsella ja muistella menneitä juhannuksia, piknikkejä ja ulkomaanmatkoja.
Illalla äiti soitti ja kertoi mummun joutuneen sairaalaan, kun sillä on veritulppa jalassa. Onneksi pahin oli ohi ja mummukin ihan pirteä jo. Sydän pysähtyy joka kerta, kun kuulee, että mummu on viety sairaalaan... Ja toisen kerran se pysähtyi, kun siinä puhelimessa muistin, että Atella oli tänään synttärit!!! Arvatkaa, kuka oli unohtanut lähettää kortin ja soittaa onnittelut? Huono kummi. Ja sen mies. Voihan räkä!!! Pikkumies oli jo unessa, kun ehdin tarttua luuriin. Teki mieli hakata päätä seinään.
Illan päätteeksi katsoimme dokumentin Pietarista (olipas tutut maisemat ja säät) ja aloimme katsoa Erimitaasissa kuvattua elokuvaa, jonka alkumetreillä minä tosin sippasin. Oli aika omituinen leffa.
Perjantai 30.5.2003
Yöllä piti kaikkien sääprofeettojen mukaan sataa, mutta meilläpä oli aivan kuiva asfaltti. Tarkoitti sitä, että työt sujuvat taas! Kohta alkaa pahimmat kiireet olla takana ja aletaan siirtyä huolto- ja kunnostustöihin. Sitten ei enää ollakaan niin rankasti säiden riepoteltavana, vaan ulos mennään vain hyvällä säällä.
Töiden jälkeen käväisin hakemassa tortillatarvikkeet ja samalla Karrin synttärilahjan hirmuisella kiireellä, jotta ehdin salakuljettamaan sen vaatekaapin perukoille ennen kuin sankari ehtisi kotiin. Ostin pullollisen Scapaa ja yhden kokoelmista puuttuvan sotaleffan. Tylsä lahja, mutta mieluinen ainakin.
Karrin tultua kotiin aloimme puuhailla tortilla-ateriaa, jonka tekemisessä onkin paljon pilkkomista ja värkkäämistä. Mutta kun ruoka on valmis, huomaa, että kaikki se vaiva on kannattanut. Nami! Guagamolella voisi vaikka elää.
Syönnin jälkeen pelasimme saunaan asti. Sen jälkeen taisimmekin jo mennä nukkumaan.
Lauantai 31.5.2003
Aamulla onnittelin Karria, joka piti lahjastaan todella paljon. Olisi halunnut maistaa viskiään hetimmiten, mutta päätti malttaa odottaa iltaan, ettei mene ihan renttuiluksi koko päivä.
Aamupalan jälkeen arkistoimme kuvia, kun naapuri soitti ja pyysi pihalle kuoppia kaivamaan (aikoi istuttaa uusia pensaita niihin). Karri lähti lapiohommiin ja minä jäin tietokonehommiin.
Kuopankaivuun jälkeen lähdimme kaupungille. Kävimme urheiluliikeessä katselemassa telttoja, mutta emme vieläkään päätyneet ostamaan sellaista, kun Karri haluaa yhä vertailla malleja ja ottaa selvää materiaaleista ja blääh. Minulla oli jo yksi teltta kainalossa, kun en jaksa pähkäillä ja pohtia. Kun en telttaa saanut, tartuin sitten vaellussandaaleihin. Sellaisia minulla ei vielä ollutkaan. Ostin sellaiset ihanat nahkaiset Merrellit!
Ostimme myös yhden uuden pelin, jossa vedetään köyttä. Pelasimme sitä juuri kotona, kun Kata soitti onnitellakseen Karria ja kutsui samalla itsensä ja Juhan kylään meille huomenna. Pitääpi ilmeisesti leipoa jotakin synttärikakun tapaista...
Illalla yritin ehdottaa Karrille jos jotakin tekemistä leffasta telttaretkeen, mutta mikään ei tuntunut innostavan... Karri halusi vain olla ja lueskella, joten niin me sitten tehtiin. Synttärisankari päättäköön.
Luin historiankirjaa ja opin, että ruuti keksittiin Kiinassa tsang(tjsp)-dynastian aikoina, kun yritettiin kehittää ikuisen nuoruuden eliksiiriä. Hmm. Olen kuullut myös toisenlaisia versioita asiasta, mutta...
Sunnuntai 1.6.2003
Aamulla leivoin teeleipää ja Karrille hassun suklaakakun, joka oli juustokakun tapainen, mutta laitettiinkin uuniin (omituista). Kaiken lisäksi se kohosi aivan älyttömän paljon, mutta jäähdytysvaiheessa koko komeus lässähti ja keskelle tuli syvä kanjoni. Äh. Edes tomusokeri ei pelastanut ulkonäköä.
Vieraat toivat lahjaksi toscakakun (+ vuoan), mikä osoittaa Katan suuren luottamuksen leivontakykyihini... Ei vaiskaan, enemmänkin lahjavalinta johtunee siitä, että meillä ei koskaan ole kahvivieraille paljon tarjottavaa, keksejä korkeintaan.
Onnittelijoiden lähdettyä Karrikin poistui pelaamaan kavereiden kanssa. Minä jäin skannaamaan vanhoja valokuvia (uusin kuvienarkistointiprojektini) ja ulkoiluttamaan Morrisonia. Se oli taas itsepäisellä tuulella ja yritti sinnikkäästi kiivetä ylitseni ja stereotason päälle, kun menin eteen huutamaan kieltoja. En selvästikään ole sille minkäänlainen auktoriteetti. Onneksi minulla on sentään älyä enemmän, joten sain Morrisonin huijattua takaisin koppiinsa houkuttelemalla sen syömään papanoita, joita se ei voi vastustaa. Toinen Morrisonin heikkous olisi voikukat, joita se syöksyy syömään vaikka lasin läpi. Mikähän niissäkin voi maistua niin hyvälle?
Illalla, Karrin palattua pelaamasta, lähdimme vielä kävelylle ja valokuvaamaan joenrannan maisemia. Kuvattavaa löytyikin taas yllättävän paljon ja saimme ison kortin täyteen. Kotona emme jaksaneet siirtää kuvia, vaan menimme suoraan nukkumaan. Tai minä ainakin.