Taakse Eteen
Olet päätynyt päiväkirjani sivuille! Tänne kirjoitetut asiat ovat vain palasia minun arjestani, sisältäen minun mielipiteitäni ja näkemyksiäni. Jos tulit tänne hakukonetta käyttäen, saatatpa hyvinkin olla aivan väärässä paikassa...
Viikko 38
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai | SunnuntaiMaanantai 15.9.2003
Työnteko on maistunut puulta koko päivän. Aika ei kulu ja vaikka koko ajan saa paljon hommia tehtyä, ei työstä tunnu lohkeavan lainkaan tyydytystä. Nyt kun pääsisi vaikkapa kuukauden lomalle. Voi pojat, se se vasta olisikin nannaa!Kotimatkalla kurkku alkoi tuntua kipealtä, mutta koska olin ehtinyt päivällä sopia lenkille menemisestä, en viitsinyt perääntyäkään. Kävin hakemassa Karrin töistä ja vaihtamassa vaatteet kotona ja sitten piti jo kiiruhtaa Katrin luo.
Juoksimme eri reittiä kuin aiemmilla kerroilla. En sitten tiedä, oliko lenkin pituudessa eroa, mutta jostain syystä tällä kertaa juokseminen tuntui raskaalta ja sitä joutui todenteolla pakottamaan itsensä jatkamaan. Kääntöpaikalla pulssi oli varmaan 180 ja olo melkoisen kurja.
Juoksimme kuitenkin vielä 500 metriä paluumatkalla. Yhteensä juoksupätkät olivat huikeat 1500 metriä (kuulostaa paljon enemmältä metreissä kuin kilometreissä), mutta parempi kai sekin kuin ei mitään? Syksyn tavoitekin on mahtava: 20 minuuttia yhtäjaksoista juoksua (hymyssäsuin). Torstaina sitten taas jatketaan työtä tavoitteiden saavuttamiseksi...
Kotona söin ja laahustin telkkarin eteen. Kurkkukipu alkoi yltyä uhkaavasti. Omituista, ettei kurkku lenkillä tuntunut yhtään pahalta. Ehkä kurkkukipu oli silloin peittyneenä kaiken sen muun tuskan alle?
Karrin lähdettyä sähläämään minun oloni vain huononi. Kahdeksalta tärisin jo aivan horkassa peiton alla ja joka kerta niellessäni tuntui siltä kuin joku olisi vääntänyt veistä kurkkutorvessa. Eikä siinä vielä kaikki. Myös korvissa tuntui sietämätöntä kipua niellessä.
Aloin nukkumaan jo ennen puolta yhdeksää. Olo oli helvetillinen.
Tiistai 16.9.2003
Yöllä olin välillä umpijäässä ja välillä hikoilin kuin saunassa. Kylkiluita särki ja nieleminen teki kipeää.
Aamulla kellon soidessa mietin pitkään ja hartaasti olenko tosiaan lähdössä töihin niin sairaana. Vaakakupissa painoi kuitenkin sovitut kokoukset, joten pakottauduin matkaan. En kyllä vielä matkallakaan keksinyt, miten jaksaisin olla töissä koko päivän. Kesken päivän kotiin lähteminen olisi kuitenkin aika vittumainen teko, kun kimppakyydillä kuljetaan.
Ei siis auta muu kuin sinnitellä.
Sain suostuteltua Juhon lähtemään jo kolmelta. Hain Karrin ja kävimme ostamassa pizzat kotimatkalla. Vähän niin kuin palkkioksi siitä, että olin selvinnyt elävänä kotiin. Ajoittain olo oli sellainen, että saavutusta voi pitää merkittävänä.
Illalla oli pakko venyä vielä pelaamaan, koska minun perumiseni olisi peruuttanut koko peli-illan. Sitä paitsi pitkän pohdinnan tuloksena ajattelin, että jos kerran olen ollut töissäkin kipeänä, niin kai sitä voi sitten tehdä jotain kivaakin, vaikka on sairas. Pettämätöntä logiikkaa.
Joi monta kuppia kaakaota ja teetä ja nautin erikoisista jakaumista ja hyvistä pistekäsistä koko illan. Molemmat parit saivat täyspelejä ja slammeja läpi. Ei hullumpi peli-ilta!
Kotona saunaan ja sitten katsomaan kauan kaivattua MullanAllaa. Jotenkin vain pidän siitä sarjasta. Ja paljon.
Keskiviikko 17.9.2003
Aamulla ei auttanut muu kuin lähteä töihin, sillä kuumetta ei enää ollut. Yökin tuli nukuttua hyvin. Olin siis "terve" pientä kurkkukipua lukuunottamatta. Jokohan se flunssa nyt alkaisi olla ohitse?
Aamuinen työmatka kului taas kerran harmitellessa sitä, että pitikin olla töissä eikä siten pystynyt aamunkoitteessa lähtemään kuvaamaan upean usvan sävyttämää auringonnousua. Piti tyytyä vain ihailemaan maisemia.
Tästäkin päivästä kehkeytyi lusmupäivä, sillä Juho houkutteli minut lähtemään jo kolmelta kotiin. Ja minähän ihan tosissani yritin hangoitella vastaan.
Kotimatkalla, koska minulla oli hieman aikaa ennen Karrin hakemista, käväisin kiertämässä dvd-osastoa. Olin päättänyt ostaa jotain kivaa, mutta kuten niin monesti viime aikoina, niin nytkin apatia valtasi siellä hyllyjen välissä, eikä mikään leffa jutellut. Se siitä sitten. Olisipa jo perjantai, niin pääsisin tuhlaamaan Sir Elwoodien uusimpaan...!
Karrin piti päästä kotiin syömään, mutta heti sen jälkeen raahauduimme kirpputorille ja kauppaan. Kirpputorilta löytyi yksi ruokaohjekirja, jonka annamme varmaankin Katalle ja Juhalle tuparilahjaksi. Ruokakaupasta sen sijaan mukaan tarttui vain ruispaloja ja Karrille anispastilleja.
Kotona katsoimme telkkaa koko illan. Salkkarit, 45 minuuttia, Robinson, CSI. Ai niin, ja lisäksi nauhalle meni Pakanamaan kartta. Eetua lainatakseni voisin kuvailla meitä melkoisiksi "perunasohviksi". Toivottavasti tällaisesta illanvietosta ei tule tapa. Aivothan siinä surkastuisi.
Torstai 18.9.2003
Ihanan tehokas työpäivä! Ihana siksi, että nyt aikakin kuluu siedettävästi. Tunti tuntuu enää viikolta. Sitä paitsi olen oppinut tänään paljon.
Minua on jo viikon ajan ahdisteltu mukaan työpaikan porukkakenoon. Pysyttelin tänäänkin tiukkana ja kieltäydyin. Draamasarja Seiska on vielä sen verran tuoreessa muistissa... Sitä paitsi, jos voittaisin, en haluaisi jakaa voittoa kenenkään (no, ehkä Karrin) kanssa!
Ilta ei sisältänyt mitään yllättävää. Katseltiin Kotikatua ja mentiin ajoissa nukkumaan.
Perjantai 19.9.2003
Aamusta lähtien olo oli perjantaimainen. Vaikka viikonloppuna ei mitään erityisen mukavaa ollut tiedossa, niin vapaus kyllä kelpasi. Työpäivä oli taas melkoista opiskelua, mutta nyt alan sentään jo päästä jyvälle asioista. Hiphei.
Viikon viimeinen työtunti oli taktisesti valittu henkilöstökokouksen ajankohdaksi. Kaikista ennakkohuhuista huolimatta tilaisuudessa ei paljastunut mitään uutta, ainakaan minulle. Aivan kuin sama levy olisi juuttunut koneeseen... Eikä sitä voi kovin kiinnostavaksi luonnehtia. Voisin vaikka lopettaa näissä kokouksissa käymisen. Jos voisin.
Illalla emme tehneet mitään erikoista. Haimme naposteltavaa ruokaa ja syöpöttelimme ja vähän tuli kai juopoteltuakin. Olihan sentään perjantai!
Lauantai 20.9.2003
Aamulla Karri herätteli minut halimalla. Oli aika nousta ja lähteä muuttotalkoisiin. Kata ja Juha muuttaisivat maalle. Muutto olisi helppo, koska tavaraa on niin vähän. Ja osa huonekaluistakin lähtee kaatopaikalle.
Aamupalan jälkeen ajelimme vanhalle asunnolle, jossa olikin pahvilaatikko poikineen vastassa. Ensiksi lastasimme Katan ja Juhan auton täyteen ja sitten jouduimme hetken odottelemaan, että Juhan vanhemmat ehtivät paikalle. Heillä oli peräkärry lainassa. Siihen mahtui ensimmäisellä kerralla sänky ja paljon sekalaista tavaraa. Kun kärry oli täynnä, lähtivät etujoukot uudelle kämpälle. Me jäimme vielä Karrin kanssa pakkaamaan omaa autoamme. Otimme siihen kaikkea mahdollista särkyvää tavaraa, mm. tietokoneen, kodinkoneita, astioita, jne. Yllättävän paljon siihenkin upposi tavaraa.
Uuden kämpän löysi helposti, sillä paikkakunnalla oli niin pieni taajama, että siinä oli suunnilleen kaksi katua ristissä ja niistä toisella sijaitsi suunnilleen kylän ainoa rivitalo, jonne piti löytää. Kämppä vaikutti monilta osin melko omituiselta, mutta muutamia seiniä siirtämällä siitä kyllä saisi ihan hyvän. Ymmärtääkseni Kata ja Juha ovatkin jo suunnitelleet isompaa remppaa tehtäväksi.
Perillä purimme kuorman ja lähdimme samantien hakemaan uutta lastia vanhasta kämpästä. Vuorossa olikin sitten pääasiassa huonekaluja. Autoimme Karrin kanssa lastaamaan tavarat kärryyn, mutta uudelle kämpälle emme lähteneet ajelemaan, kun se olisi ollutkin melko turhaa, kun siellä päässä tavaroita oli purkamassa isompi joukko.
Kävimme ruokaostoksilla ja kotona syömässä välipalaa ja lähdimme taas lastaamaan kolmatta kuormaa avuksi. Siinä olivatkin sitten viimeiset "rojut". Aika iisi muutto kaikenkaikkiaan. Tietenkin uuden kämpän järjesteleminen vaatii oman aikansa ja vaivansa, mutta siinä ei oikein muut kuin asukkaat itse voi olla apuna.
Käväisimme kaupungilla ja kotona syömässä. Illaksi meidät oli kutsuttu Katan ja Juhan vanhalle asunnolle saunomaan. Menimme autolla, koska minä aioin olla kuskina, mutta kuinkas ollakaan nuori pari oli ostanut juomia kiitokseksi muuttoavusta ja Kata houkutteli minut viemään auton kotiin. Hän itse joutui joka tapauksessa olemaan kuskina, joten voisi heittää meidät myöhemmin kotiinkin. Mikäs siinä, ajattelin.
Ilta oli melko tunnelmallinen, sillä ainoana valaistuksena olohuoneessa toimivat kynttilät. Olutpullollisen jälkeen, Yön Rakkaus on lumivalkoinen -kappaleen soidessa, uppouduin hetkeksi haaveilemaan mökkiviikonlopusta jossakin huitsin nevadassa, jonne kaupungin valo- ja melusaasteet saati sähköjohdot eivät yltäisi. Istuisin kynttilänvalossa ja katselisin mökin ikkunasta pimeyttä. Ja unohtaisin hetkeksi kaiken muun.
Sunnuntai 21.9.2003
Aamulla lähdimme kirpputorille. Tällä kertaa teimme varsinaisen löydön, sillä joku perheenemäntä oli myymässä miehensä strategiapelejä ja arvatenkin saimme pari peliä melko halvalla. Nainen ei selvästikään uskonut meidän maksavan pyytämäänsä hintaa ja olisi takuulla myynyt pelit paljon halvemmallakin, mutta Karri ei kerta kaikkiaan hennonut tingata yhtään, sillä hinta oli muutenkin "todella edullinen" pelien arvoon nähden.
Kirpputorilta menimme kävelylle valokuvaamaan. Ruska alkaa olla jo ohi, mutta mukavan syksyisiä kuvia saa vieläkin. Jotenkin mun kuvausinto on hieman hiipunut hetkellisesti, joten tyydyin "katselemaan sivusta", kun Karri kuvasi.
Kun kahvihammasta alkoi kolottaa, menimme kahvilan kautta kotiin.
Kotona ilta kului sunnuntaimaiseen tapaan puuhastellessa kaikkea sekalaista ja surkutellessa sitä, kuinka viikonloppu taas katosi jonnekin mystisesti arjen vaaniessa jo nurkan takana. Paremminkin voisi kai mennä?