(c)Prosper


Historia
Tallin maat ostimme halpaan hintaan, sillä vaikka alueet ovat laajat ja kattavat, olivat ne ostohetkellä varsin huonokuntoiset, lähinnä synkeää metsää ja hoitamattomia peltoja.
Tallirakennus jouduttiin purkamaan ja tilalle rakennettiin aivan uusi, kaikilla mahdollisilla palveluilla varusteltu talli, jossa on hyvin tilaa hevosillemme ja puitteet pitää niiden hyvinvoinnista erinomaista huolta.
Kenttiä alueella ei ollut ollenkaan, onhan kyseessä entinen ravitallin alue, joten kentät ja maneesi jouduttiin rakentamaan aivan alkutekijöistään, mikä oli itse asiassa oikein hyvä, sillä saimme aivan itse määritellä kentille ja maneesille koon.



(c) Porsper, maillamme virtaa myös kuvankaunis puro

Tallin tilat nykyään
Tallin alue sisältää 3 suurta laidunta, joista 1 on varattu oreille ja nuorille kesälaitumeksi, kaksi muuta kesäkäytöissä tammoilla ja ruunilla, jonka lisäksi tallin pihapiirissä on iso kasa siirrettäviä tarhoja, joita käytämme talvisin.
Tallirakennus sisältää 30 karsinapaikkaa + 4 varsomiskarsinaa, sekä toimiston, satulahuoneen, rehuhuoneen ja 2 vesiboksia, sekä tallin vieressä olevan lantalan.


(c)Prosper,
maneesi takaa kylmilläkin ilmoilla hyvän pohjan ratsastukselle ja helpottaa kesän kuumina hellepäivinä


Ruokinta ja hevosten hoito
Tallityöt teemme yhdessä, ja tietenkin apunamme ovat aktiiviset tallitytöt ja hevosten hoitajat. Hevosten ruokinta suoritetaan 3 kertaa vuorokaudessa, karsinat siivotaan kerran päivässä ja puruja lisätään tarpeen mukaan.
Hevosten kengityksestä huolehtii Ina, sillä hänellä on kengittäjän koulutus ja yleinen huolenpito on Sirènen vastuulla.
Rehut tilaamme Oljenkorsi Oy:stä.


(c)Prosper,
Rautakouran pellot houkuttelevat villeihin laukkapyrähdyksiin


Yksityisten omistajille
Rautakouraan otetaan yksityisiä, mutta vain pieni määrä ja laatu pyritään pitämää korkealla. Omistajille etuina Rautakourassa mainittakoon muunmuassa seuraavat:

  • Tallin vintillä on varattuna omistajille tilaa, johon saa tuoda niin paljon arkkuja, kaappeja ja muita laatikoita, kuin vaan sielu sietää, joissa saa säilyttää hevosen tai omia tavaroitaan
  • Koska vintti on tallilla melkoisen viileä, on vintillä erikseen suuri, mekaanisesti ilmaa kuviattava kuviatuhuone, jossa on pienehköt lokerot, jotka on suunnattu lähinnä hevosten hoitajille, mutta myös omistajat saavat halutessaan tälläisen pienen lokeron vaatteilleen ja varusteilleen
  • Kuviatushuoneessa on 2 loimitelinettä varattu jokaista hevosta kohden, jossa saa kuivattaa hevosen loimia, suojia, pyyheitä ja muita
  • Vintiltä löytyy myös pesuhuone, jossa on 2 suurta pesukonetta ja kuivaurumpu, joissa saa pestä ja kuivattaa pyyhkeitä, satulahuopia, rättejä, pehmusteita ja muita. Kaikki soljelliset, kuten satulavyöt, soljelliset suojat ja muut joutuuu pesemään käsin itse
  • Toimistossa on jokaiselle omistajalle suurehko kaappi, johon voi sijoittaa vaikkapa ratsastusvarusteensa ja kengät ja muut


    (c)Prosper

    Tallin hevosten hoitajille
  • Jokainen hoitaja saa tallin vintiltä, kuivatushuoneesta pikklokeron(lue kohdasta "yksityisten omistajille" lisää)
  • Toimistossa olevia mikroa, hellaa ja jääkaappia saa käyttää vapaasti ja ruokiaan silyttää jääkaapissa




  •   Webdesign by: Rita Larjava, Copyrights: Anna, all rights reserved,
    Kaiken materiaalin kopiointi kielletty!