Retkiä

Valokuvia Photo Gallery

Lyngen: Norjan Alpit

Alpit löytyy yllättäen Norjasta. Kilpisjärven ja Tromssan välillä on vuono nimeltä Lyngsfjorden, 90 kilometriä pitkä ja kapea vuono, jonka rannoilta kohoaa korkeita ja jyrkkiä vuorenrinteitä. Lyngen on 85 km pitkä ja 20 km kapea niemimaa, jota halkoo syvät laaksot jäätiköineen ja korkein huippu Jiekkevarri kohoaa 1833 metriin. Siinäpä oli ne tiedot, joita meillä matkaan lähtiessä oli pääkopassa, muutaman hienon netistä poimitun valokuvan lisäksi. Viime kesän Kebnekaisen jälkeen tämä kuulosti sopivalta retkeltä. Norja kiinnosti, mutta pitkä ajomatka ei. Niinpä suuntasimme Nissan Sunnyn nokan Jäämeren rannoille. Mutta ensin noukittiin bensarahat hillasuolta. Jäätikön reunalle ja huiputusretkelle päästiin, sateen tauottua. Sateeseen kyllästyneenä päädyttiin Tromssaan, tuonne Pohjolan Pariisiin rilluttelemaan, ja se olikin nopea tapa päästä eroon ylimääräisestä vaihtovaluutasta.

Keltaista kultaa Kittilässä - Maanantai 30.7.

Lähtö vähän viivästyi, kuten tavallista. Onkohan kaikki tavarat mukana? Auto, myöhemmin tunnettu nimellä retkeilykanootti, pakattiin ja tankattiin. Vettä alkoi ropista jo Rovaniemeltä lähtiessä. Tämä ei tiennyt hyvää jatkoa ajatellen. Sää tuskin on parempi pohjoisessa. Sateesta tulikin reissun pysyvä ystävä. Onneksi olinkin hankkinut sadesuojan reppuun.

Alkuperäisenä ajatuksena oli pysähtyä matkan varrella poimimaan hilloja. Löydettiinkin sattumalta hyvä suo Kittilän läheltä. Iltapäivän ja illan aikana saatiin kerättyä sen verran marjoja, että bensarahat oli jo koossa. Hilloja oli niin paljon kuin olisi jaksanut kerätä. Jannekin tyytyväisenä myhäili kesän parasta hillasaalista. Tyytyväisinä sukellettiin molemmat uusiin makuupusseihin. Sade oli jo tauonnut ja sää näytti selkeämmältä kuin aamulla. Ensimmäinen yö teltassa sujuu aina jotenkuten hämärän rajoilla, nukkuminen jää teltassa aina vähän vähemmälle, vai oliko norjankuume jo niin korkealla?

Janne myhäilee kesän parasta hillasaalista

Jäämerelle - Tiistai 31.7.

Aamiaspöytä katettiin Ounasjoen rantaan Kaukoseen. Telttaa kuivatettiin rannalla samalla kun syötiin maukasta puuroa, soppaa ja murokahvia leivän kanssa. Paikallinen kylähörhö sattui sopivasti kulkemaan ohi. Juteltiin siinä vähän ja samalla saatiin vesikanisteri täyteen raikasta vettä. Hilloista päästiin lopulta eroon Muoniossa. Kaupasta hankittiin vielä evästäydennystä. Vinkkinä muille matkalaisille voisi olla, että Muoniossa viimeistään kannattaa käydä kaupassa ennenkuin jättää Suomen. Kilpisjärvellä ja Norjassa kaikki on kalliimpaa. Hädissään käytiin kuitenkin Kilpishallilla, mutta mitään ruokaa ei enää ostettu. Vaihdettiin vähän kruunuja, hätähousuja kun oltiin, kaiken varalle. Myöhemmin sitten huomattiin, että vaihtokurssi oli huonompi kuin missään muualla. Jos Norjasta on aivan pakko jotain ostaa, esim ruokaa, niin Skibottenin Statoil ja muutkin kaupat Storfjordissa ja Nordkjosbottenissa ottavat vastaan Suomen seteleitä hyvällä vaihtokurssilla, ja vastaan saa Norske kronereita.

Matkalla tuli jo monta sadekuuroa. Kilpisjärvellä sataa tihutti, ja Skibottenissa oli jo tosi huono sää. Satoi vettä, kova tuuli oli jonkun myrskyn jämiä Norjanmereltä. Lämpötila ei ollut kesäinen. Janne urhoollisesti päätti kokeilla Primuksen kaasukeitintä, ja sehän toimi! Vatsa täynnä etsittiin jotain laaksoa jonne pistää teltta pystyyn. Karttaa ei oltu etukäteen hankittu. Piti sitten tyytyä valokopioon jostain 1:50 000 Turkartista. Kartta saatiin Furuflatenin infosta ilmaiseksi. Hyvä niin, ja kartasta näkyi paljon suurempi alue kuin mitä jaksaisi patikoida. Ilma oli niin huono, että oli jo kiire löytää polku Lyngsdaleniin. Se löytyikin. Lyngsdalselvan jälkeen pientä soratietä pari mutkaa, ja auto jätettiin punaisen ladon kohdalle. Siitä lähtee traktoripolku muutaman laitumen poikki. Laitumilla käyskentelee lampaita ja polku on koko matkan miinoitettu lampaanköntsillä. Ensimmäinen sopiva telttapaikka olisi ollut jo parin kilometrin päässä joen mutkassa kohisevan kosken penkalla lampaiden ympäröimänä, joten jatkettiin matkaa ylemmäs laaksoon.

Kartan mukaan laaksossa oli pari kilometriä pitkä tasanko, Dalbotn, jonne meidät neuvottiin telttailemaan. Saavuttiin Dalbottenin alajuoksulle, pystytettiin teltta ja kömmittiin testaamaan uusia makuupusseja. Lämpötila ei ollut kesäinen. Arviolta jotain +6 astetta. Huomasin, että Ajungilakin suojapussi ei pidä vettä, joten makuupussi oli jalkopäästä kostea. Silti pussi alkoi nopeasti lämmittämään kohmeisia jalkoja, jotka oli matkalla kastuneet litsimärissä vaelluskengissä. Läpimärkinä oli nyt kengät, sukat, villasukat ja windstopper-housut. Sadetakki oli varjellut yläruumista kastumiselta. Seuraavaa Norjan retkeä varten päätin jo investoida Gore-housuihin. Iltapala nautittiin makuupussin lämmössä. Pakko oli maistaa itsetehtyjä herkkupatukoita (resepti). Sitten nukuttiin ja välillä herättiin sateen ropinaan.

Sade jatkuu - Keskiviikko 1.8.

Aamulla heräsin liian aikaisin. Sataa ropisi edellen vettä ja aamun wc oli kolea. Päätin jättää puuron keittelyt väliin tälle aamulle. Söin mysliä ja sekoitin joukkoon instant-ruusunmarjakeittoa ja päälle leipää. Vaikka edellisellä retkellä olinkin keksinyt nopean ja vaivattoman tavan keittää aamupuurot kattiloita sotkematta. Ruokailuun käytetään 1,2 litran pyöreää kannellista mikrorasiaa, jonne mitataan valmiiksi aamun puuroannos. Vettä keitetään kattilassa riittävä määrä puurolle, marjasopalle ja aamukahville, eli noin viisi juomakupillista. Kun vesi on kiehunut, osa vedestä kaadetaan puurohiutaleiden päälle, ja annetaan hautua kannen alla pari minuuttia. Sen jälkeen kaadetaan Ekströmin marjasoppa-ainekset puuron sekaan ja päälle taas vähän vettä ja sekoitetaan. Aamukahviin menee loput pari kuppia vedestä. Tällä tavalla säästyy aamun tiskivuorolta. Koirankupissa (Jannen keksimä nimi mikrorasialle) ruoka jäähtyy aika nopeasti, mutta pääseepähän nopeasti syömään.

Aamupalan jälkeen jäätiin telttaan köllöttelemään ja jatkettiin yöunia. Päivällä tutustuttiin ympäristöön ja huomasin, että teltan lähellä oli hytte, norjalainen vuokramökki. Mökissä oli kolme norjalaista poikaa, joiden kanssa juteltiin toista tuntia kahvin ja keksien merkeissä, kunnes nälkä alkoi kurnia ja oli aika syödä kunnon ruokaa.

Illalla sade jatkui ja toivottiin jo parempia kelejä. Pojat kertoi, että tällaista säätä oli jatkunut koko kesän. Sateita ja pilvistä koko ajan. Näytti siltä, ettei päästäisi pidemmälle laakson, vaan jätettäis teltta tähän ja retkeillään tästä joku huiputusretki hyvällä säällä, jos sellaista tulee.

Kuivatusta ja jäätikkötutkimusretki - Torstai 2.8.

Sade oli hiukan tauonnut, ja päästiin kuivaamaan kenkiä. Janne huomasi, että melkein kaikki vaatteet oli kastuneet repussa. Minun reppu oli pysynyt suurinpiirtein kuivana. Nuotion äärellä vaatteet kuivasi hetkessä. Vai oliko ne sittenkin vain vähemmän märkiä. Kengät oli lähellä kärähtää tehokuivatuksen ansiosta. Välillä näytti siltä, että sade loppuisi, mutta väärässäpä oltiin.

Illalla rohjettiin lähteä katsomaan Vestbreen-jäätikön reunaa lähempää. Päivällä yksi suomalainen jutteli nuotion ääressä toista tuntia, itsekin jäätikönkatselija. Neuvojen mukaan lähdettiin Dalbottenin pohjoisreunaa pitkin, kunnes tultiin puusillan luokse. Puusilta ylitti Vestbreeniltä tulevan puron. Sillan jälkeen jatkettin puron vasenta puolta sata metriä, mutta siirryttiin valtaamaan pieni nyppylä, jonka taakse jäätikkö jäi. Nyppylän päältä näki jo jäätikön, ja oltiin jo noustu niin paljon, että puro jäi paljon alemmas. Nousua piti vielä jatkaa reunamoreenia pitkin Gaskajiekkecåkkan juurelle. Oltiin jo noustu laakson pohjalta yhteensä vähän yli 400 metriä, noin 600:aan metriin, ja alkoi sataa vähän räntää. Jäätikön kielekken reuna roikkui uhkaavasti jyrkkien kallioiden päällä. Jäätikön sulamisvedet ryöppysi 10 metriä korkean luolan suusta suoraan 40 metrin putouksena. Parin tunnin välein jäätiköltä kuului rasahduksia ja ukkosen jylinää muistuttavia ääniä. Jäätikkö liikkui, jäätorneja putoili reunalta ja jäät paukkui kalliota vasten.

Illalla kolmatta päivää jatkunut sade taukosi vähitellen ja taivaalta näkyi ensimmäinen sininen pilkahdus. Jippii. Huomiseksi tulee jo parempi sää. Alettiin etsiä kartalta sopivaa vuorta valloitettavaksi. Laakson ympärillä nousi monenlaisia vuoria. Toiset jyrkempiä kuin toiset. Monta päivää jatkunut sade oli ylempänä tullut lumena. Lumipeite alkoi jostain 700 m:n kohdalta. Sumuinen ja sateinen sää oli tähän mennessä estänyt näkemästä vuortenhuippuja, mutta nyt alkoi saada jotain käsitystä siitä kuinka jyrkkiä vuoret Norjassa todella ovat. Päätettiin jättää korkeimmat Jiekkevarri ja Kveita toisiin kertoihin ja valittiin kohteeksi Njallavarri/Daltind. Daltind näytti tasaisen jyrkältä, huippukin oli 1530 m:n korkeudessa, ja rinne näkyi teltalle. Siinä sitä olisi aamupalaa nousta Dalbottenin 217m:n telttaleiriltä huipulle. Arviotiin huiputusretken kestoksi nelisen tuntia. Samalla päätettiin, että cityelämä kutsuu meitä, ja loppupäivän tavoite oli ehtiä vielä perjantai-illaksi Tromssaan.

Myhäilee lämpimän nuotion äärellä

Janne käristää nuotiossa sukkia ja Harrilla kengät sulaa jo hyvää vauhtia.

Ollaanko nyt tropiikissa vai arktisella tundralla? Janne juo raikasta jäätikkövettä.

Daltind aamupalaksi. Tromssa iltapalaksi. - Perjantai 3.8.

Heräsin taas aikaisin. Toiveet auringonpaisteesta olivat vihdoin realisoituneet. Aamu oli kuitenkin vielä kolea ja kostea. Aurinko pysyi vielä vuorten takana, mutta tänään oli “pent vær”. Nyt näkyi Jiekkevarrin reunat. Potkin Jannea heräämään ja aloin keitellä vettä Primuksella. Tankkasin kunnon retkiannoksen puuroa, soppaa, herkkupatukkaa, leipää ja kahvia. Sillä saa aamupäivän pärjätä. Mukaan otin vain juomapullon, kameran ja sauvat.

Lampaita käyskentelee laitumilla koko Lyngsdalen-laaksossa. Taustalla Vestbreen-jäätikkö. Kahlauspaikka löytyi lampaita seuraamalla suurten kivien kohdalta taustalla.

Aamun ensimmäinen rasti oli etsiä kahlauspaikka Lyngsdalselvan yli. Dalbottenin pohjalla joki jakaantuu useisiin haaroihin, ja arveltiin, että useamman pienemmän haaran ylittäminen käy helpommin kuin yhden isomman. Joki alkoi juuri teltan kohdalta kapenemaan yhdeksi vuolaammaksi uomaksi, joten yritettiin löytää paikka ylempää. Seurattiin muutamaa lammasta, ja ensimmäinen joen ylitys tehtiin kastumatta mökin kohdalta 200 m länteen. Tämäpä helppoa. Etsittiin seuraavaa joenhaaraa, joka näytti olevan pääuoma. Kengät pois ja kahlaamaan. Joki ei näyttänyt syvältä, eikä virtakaan mahdoton näin aamusta. Vesi oli jääkylmää, suoraan jäätiköltä tosiaan. Kivet oli pyöreitä eikä jalkapohjissa muutenkaan mitään tuntunut. Tunto hävisi kun kastoi varpaat veteen. Puolessavälin uomaa joki vähän syveni, ja vesi ulottui reiden puoliväliin. Virta painoi vastaan jo aika lailla. Sauvoista tosiaan oli hyötyä. Ilman niitä olisi tullut kesän kylmin uintireissu. Joesta selvittiin molemmat. Vielä yhden pienemmän haaran jälkeen piti rannalla kuivata jalat, ja lämmitellä vähän. Sitten kengät jalkaan ja nousemaan ensimmäistä mäkeä.

Kartalla nousu näytti tasaiselta, mutta huomattiin, että välillä oli vähän jyrkempää, ja välillä tasaisempaa. Alusta vaihteli alussa turpeesta kivikkoon. Välillä nousu oli jyrkkää, sitten helpotti, ja alkoi monille niin tuttu kivirakka. Kivirakan jälkeen nousu jyrkkeni taas, mutta kivet pieneni. Nousu oli hankalaa, kun kivet irtoili ja vyöryi alas toisen niskaan.

Kartalla nousun pituus oli 5 km ja nousua 1300 m. Oltiin jo päästy lumirajalle, ja kuruun, jossa oli paljon lunta. Kuru vei ihan huipulle asti, tosin huippua ei vielä näkynyt. Kurun molemmilla puolin oli harjanne. Kahlattiin lumisen kurun poikki vasemmalle harjanteelle, joka näytti vähälumisemmalta. Harjanteella kulku oli alussa jyrkkää. Päästiin harjanteen reunalle noin 1300 m:iin. Harjanne oli todella vaikuttava. Reunalla lumilippa ja jyrkkää pudotusta laaksoon. Näkymä vuonolle. Huippua ei vieläkään näkynyt. Jatkettiin harjannetta, ja kohta se huipun merkkinä oleva kiviröykkiö jo näkyi.

Furuflatenin kylä Daltindiltä nähtynä. Vasemmalla Pollfjellet.

Janne kipuaa Daltindiä ylöspäin.

Näkyväisyyttä oli enemmän kuin viime vuoden Kebnen huiputusretkellä. Pieni pilviharso esti rajattoman näkyväisyyden. Kuvat puhukoot puolestaan. Joka puolella lumihuippuja, ja vuonolla meri vihertävänä.

Missä sukset? Tyytyväisenä Daltindin huipulla 1530 m merenpinnan yläpuolella. Taustalla Pohjois-Norjan korkein huippu Jiekkevarri 1833 m, jonka valloitus taitaa siirtyä siiheksi, kunnes jäätikkövarusteet on hankittu.

Kauaa ei vitkasteltu huipulla. Huippuvihkoon kirjoitettiin nimet. Oltiin toinen ekspedisjooni tällä viikolla. Pääsiäisenä oli näköjään paikalla käynyt telluporukkaa Suomesta. Hieno kuru houkuttelisi kyllä laskemaan alas. Tällä kertaa oli vain sauvat mukana. Rinne on pohjoiseen ja lumet säilyy pitkään kesälle. Osa saattoi olla jo uuttakin, mutta lunta tosiaan oli pitkästi toista kilometriä.

Lumista kurua kahlattiin alas. Kengät kastui ja lumi viilensi sääriä. Alastullessa sauvat oli taas apuna. Niillä oli hyvä pehmentää kivien iskuja. Molemmat taisi kompuroida alastullessa. Itse liukastuin ja tulin maahan oikealla kyynärpäällä, niinkuin aina ennenkin. Alastulo on aina vikkelämpää, eikä mitään suuria kaatumisia tapahtunut.

Daltindin luminen kuru. Extreme-sauvakävelyä on kokeiltu. Lumista kurua ylös, ja juosten alas. Lunta oli paikoin toista metriä. Varmuudella ei tiedetty oliko lumi uutta vai vanhaa. Daltind oli niin luminen, että hiihto ja tellu olis varmaan onnistunut.

Saavuttiin joelle ja oli aika kahlata yli. Hyttalla oli porukkaa perjantain kunniaksi. Nyt saivat seurattavaa. Aamun ylityspaikka oli aluksi hukassa. Tästäkö me muka tultiin? Paikka oli sama, mutta testikävely joessa vaikutti hieman huteralta. Auringon lämpö oli päivän aikana sulattanut lisää vettä jäätiköltä ja vesi oli noussut. Pakko oli päästä yli. Viistosti naama alavirtaan sauvoja apuna käyttäen se sujui sittenkin. Janne tuli perässä. Molemmat uhrasi kengät tällä kertaa. Kastui ne kengät tietysti, mutta joen yli kahlaus oli varmempi niin.

Janne kahlaa Lyngsdalselvan yli. Sauvat ei ole mukana rekvisiittana. Niistä oli yllättävän paljon hyötyä nousuissa ja laskuissa. Tässä sauvat pelasti hyytävän kylmältä uimareissulta jäätikköjoessa.

Teltalla tehtiin sapuskat. Oltiin nälkäisiä viiden tunnin aamuretken jälkeen. Molemmat kuivatteli auringossa vaatteita, kenkiä, makuupussia ja telttaa. Reput pakattiin, ja suunta vuonon rantaan.

Furuflatenin kylästä lähtee traktoripolku Lyngsdaleniin. Daltind vasemmalla.

Retkeilykanootti (auto) kenkkuili matkalla. Rikkaat norjalaiset ajeli ohi mersuilla ja volvoilla. Puolisen tuntia leikittiin mekaanikkoa, ja aikanaan päästiin Tromssaan. Matkalla oli useampi hieno laakso ja vuorenhuippu. Vannottiin vielä paluuta. Tromsdalen Camping toivotti meidät tervetulleeksi sadalla Norjan kruunulla. Kohtuullinen hinta meidän mielestä. Muitakin suomalaisia nähtiin. Lofooteilla oli kuulemma ollut niin kova myrsky, että telttaa oli vaikea pystyttää. Sama myrsky Riksulla ja Kebnellä (luin myöhemmin netistä). Campingilla oli kiva käydä suihkussa ekaa kertaa sillä viikolla.

Illalla puhtaana retkeilykarpaasina suunnattiin byenille ottamaan selvää Jäämeren kaupungin yöelämästä. Meidän mielestä baareja ja kahviloita oli keskustassa aivan riittävästi, ja niissä rikkaat norjalaiset siemaili meidän mielestä aivan liian kallista juomaa. Olut maksoi 47 kruunua. Mini Bankista oli pakko nostaa 300 NOKkia vaihtovaluuttaa. Myöhemmin kuitenkin huomasin, että kruunuja kuluu kolme kertaa enemmän kuin mitä markkoja.

Paikalliset neuvoivat meitä ystävällisesti katsastamaan Meijeriet ja Ströket -nimiset baarit. Molemmat ihan mukiinmeneviä. Ilta venyi pitkäksi ja lopulta päästiin goisaamaan Tromsdalen Campingille.

Jäämeren kylä - Lauantai 4.8.

Herättiin myöhään ja vanha tuttu sade ripisteli hiukan. Leirintäalueelta näkyi kaupungin hiihtohissi Flöyen, ja vähän kauempana Tromsdalstind. Mentiin vielä muutamaksi tunniksi tutustumaan Tromssan keskustaan. Muutaman shoppauskierroksen jälkeen päästiin vähistä rahoista kätevästi eroon. Ostettiin vähän ruokaa kotimatkalle, ja istuttiin Burger Kingiin hampurilaisille. Tosi originellia. Alkoi taas sataa ripistelemään vettä. Norjassa sataa aina. Voi sataa kaksi kuukautta putkeen. Parkkiaika oli kulumassa umpeen ja oli pakko jättää Jäämeren aallot taakse. Muutamat pakolliset kuvat otettiin vielä ja sitten kotimatkalle. Retkeilykanootti ei vastustellut ja illalla majoituttiin Käsivarressa vähän ennen Karesuvantoa.

Pitkä kotimatka - Sunnuntai 5.8

Yöllä alkanut sade oli taas niin tuttu juttu tällä retkellä, että kannattaako sitä enää edes mainita. Janne poimi vielä muutaman kilon hilloja tien varresta, vähän ennen Karesuvantoa. Karesuvannossa pysähdyttiin pakolliselle kahville. Murukahvi alkoi viikon kuluessa maistumaan puulta. Loppumatkan mutusteltiin maukasta norjalaista leipää, samanlaista johon olin jo Bergenissä tutustunut. Väsyneinä saavuttiin Rovaniemelle illansuussa. Sauna ja varustehuolto alkoi heti. Makuupussi pärjäsi hyvin koko retken ajan. Teltta voisi olla parempi seuraavaa retkeä varten.

Lisätietoja - Suunnittele matka!