Etusivu

Talli
Esittely
Toiminta
Tekijänoikeus
Yhteys




E S I T T E L Y

Leppilammen talli on laukkatalli jossa kasvatetaan täysiverirotuja sekä vähän pienimuotoisemmin shetlanninponeja. Talli sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Alajärven maalaiskylässä. Tallia ympäröivät upeat maastoreitit ja maisemat. Vaikka talli onkin maalla, niin sinne on hyvät yhteydet. Tallille tuo hyvin hoidettu hiekkatie ja lähin bussipysäkki on kahdensadan metrin päässä. Lisäksi noin viiden kilometrin päästä tallista on R-kioski, Neste, pizzeria sekä posti. Kaupunkiin onkin kahdenkymmenen kilometrin matka. Sieltä löytyykin sitten liikkeitä aina hevostarvikekaupasta kampaamoihin.



Mutta palatakseemme takaisin tallialueelle, niin tallin läheisyydessä sijaitsee tallin omistama pieni laukkarata. Siellä voidaan järjestää harjoituskisoja, mutta isommat kisat järjestetään muilla radoilla. Rata on asianmukainen ja siitä huolehditaan hyvin.

Lisäksi pihasta löytyy hiekkakenttä ja maneesi joissa pidetään mahdollisia koulu- ja estekisoja sekä näyttelyitä. Suuremmat näyttelyt siirretään laukkaradalle, jossa ne hoituvat oikein hyvin.

Vaikka talli onkin vanha navetta, niin se on asiallinen, mukava ja tilava. Sieltä löytyy karsinat kahdellekymmenelle hevoselle, mutta kaikki eivät aina ole täynnä. Karsinat, jotka ovat 'tavallisia', ovat mitoiltaan 3 x 3,5 metriä. Sopivia siis. Karsinoissa käytetään kuivikkeena purua, mutta varsomiskarsinoissa käytetään olkea. Kahteenkymmeneen karsinaan lasketaan mukaan myös neljä varsomiskarsinaa sekä kaksi muista erityksissä olevaa "sairaskarsinaa". Talli on jaettu kahteen 'osaan' : tamma- ja oripuoleen. Emme me nyt sentään niitä vierkkäin pidä. ^^ Puolet on erotettu väliseinällä.

Tallin puhalta löytyy myös pieni rakennus joka on tehty hoitajille ja tallityöntekijöille, sekä tietysti meille omistajille. ^^ Sinne muilla ei ole asiaa. Sanon nyt kuitenkin että sieltä löytyy mikro, jääkaappi, sohvakalusto, ruokailuvälineitä sekä pieni "kioski", josta voi tarpeen mukaan ostaa pientä naposteltavaa sekä juotavaa. Edulliseen hintaan tietysti.

Tallin toimintaan kuuluu siis kasvatus- ja laukkatoiminta. Kasvatuksen tuloksena olisi tarkoitus saada hyviä laukka- ja siitoshevosia. Terveitä ja virkeitä yksilöitä, jotka menevät myyntiin tai sitten eivät.