Pala joulukuuta
Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai
Maanantai 2.12.2002 Niskat nurin
Aamu alkoi tosi lupaavasti; onnistuin niksauttaan niskani jollain mystisellä tavalla niin, etten saanut enää päätäni kääntymään kuin toiseen suuntaan. Tai olisihan se kääntynyt, jos ei olisi siitä vihlovasta ja karmivasta kivusta välittänyt. Auts.
Töissä oli tosi kiva olla, kun pään pitäminen suorassa pystyasennossa oli yhtä tuskaa. Näytin varmaan tosi tervejärkiseltä, kun yritin venytellä ja jumpata niskaani (se tuntui helpottavan ainakin hetkeksi).
Iltapäivästä päätin, että raahaudun jumppaan niskakivusta huolimatta. Eihän siellä ole pakko tehdä sellaisia liikkeitä, joita tehdessä sattuu. En aina tee muutenkaan sellaisia liikkeitä, jotka ottavat polviini. Tosin kyllä siellä aina joku mulkoilee ja jupisee, että siellä taas yksi lintsaa. Ihan niin kuin se olisi joltain muulta pois, jos en jotain liikettä tee...
Kotimatka oli yhtä tuskaa. Keli oli tosi huono, kun satoi lunta ja sen lisäksi vastaantulevat autot nostivat tiestä irtolunta niin, ettei hetkeen nähnyt ollenkaan, missä tie menee. Kaiken lisäksi päivällä oli satanut lunta suoraan lämmityslaitteeseen niin, että kun sitten iskin sen auton lämmettyä päälle, meni tuulilasi täysin umpeen. Siis aivan totaalisen umpeen. Ei pystynyt kuin hidastamaan vauhdin melki nollaan (tosi kivaa satasen rajoitusalueella, onneks takaa ei tullut ketään) ja alkaa räpeltään puhallusta niin, että ikkuna aukee. Sain sen onneks heti auki, mutta oli siinä taas vaaratilannetta kerrakseen. No nytpä tietää olla varovainen seuraavalla kerralla. Kaikki pitää vain oppia kantapään kautta... Joku muukin muuten opetteli liukkaita kelejä kantapään kautta, oli meinaan pöläyttänyt ojaan suoralla tiellä...
En edes myöhästynyt jumpasta, vaikka kotimatka menikin jonossa hiljaa ajaessa. Jumppa meni kivuttomammin kuin mitä etukäteen pelkäsin.
Kotona tein kirjolohikiusausta. Telkasta tuli Salkkarit, MOT, Tuho-osasto ja Osbournet. Sitten tulikin uni.
Ai niin, toi illan MOT oli aika järkyttävä. Tai järkyttävä on väärä sana, mutta en keksi parempaakaan. Oikeastaan siinä ei tullut mulle mitään uutta tietoa prostituutiosta, mutta se oli uutta, että en ole koskaan oikeastaan nähnyt, millaista seksikapakoiden elämä voi olla. Kauheinta oli katsoa niitä pillumarkkinoita, jotka seksikapakan pihalla oli kapakan suljeuduttua... On käsittämätöntä, että prostituutio voi kukoistaa noin laajasti, vaikka varmaan lähes jokainen suomalainen tietää, että raha, jonka huorasta maksaa, menee suoraan itämafian rikollisten pussiin. Ja kun ne kaikki huorat on jotain venäläisiä ja virolaisia, niin kuka niitä uskaltaa panna ja jos panee, niin miten siitä voi saada jotain tyydytystä, kun koko ajan saa pelätä tauteja? Luin vasta jostain, että virossa joka tuhannes saa tänä vuonna hiv:in. Ensi vuonna siis jo varmaan joka 300. Ja sen jälkeen joka 200. Ja niin edelleen... Ja joka tuhannes virolainen tarkoittaa varmaan yhtä kuin joka toinen virolainen prostituoitu. Tai vielä useampi?
Kuvottaa koko seksibisnes. Miltähän tuntuu jostain vaimosta saada hiv mieheltään, jonka ei ole tietänyt käyvän vieraissa, saati sitten prostituoidun luona? Jos joku tekis mulle noin, mä varmasti tappaisin sen tyypin. Mitä sillä enää olisi väliä, jos itellä on jo hiv ja kuolee kumminkin? Sama kai se olis loppuelämä viettää kiven sisässä? Toisaalta olisi liian armeliasta päästää moinen kusipää niin helpolla. Pitäisi keksiä pikemminkin joku tosi kivulias keino lisätä sen kärsimyksiä. Sukupuolielinten poisto olisi oikea toimenpide (eipähän pystyisi enää ainakaan niiden välityksellä tartuttamaan muita...).
Ehkä se olis kaikista paras, että bordellit laillistettaisiin ja niitä valvottaisiin tiukasti. Jos kerran miesten on pakko saada maksullista pi**ua, niin varmasti useimmat miehet menisi kuitenkin mieluummin näihin laillisiin ilotaloihin kuin itämafian tyttöjen luo. Silloin ehkä tauteja ja tyttöjen turvallisuuttakin voisi valvoa helpommin.
Kaikkein pahinta tässä tilanteessa olisi kaikki prostituution kieltäminen lakien avulla, koska niillä ei prostituutiota pystytä kuitenkaan vähentämään, vaan ainoastaan aiheutetaan se, että rikollisliigojen kiinnisaaminen vaikeutuu, kun homma painuu maan alle. Luulisi kansanedustajienkin ymmärtävän maailman menoa sen verran?
Meidän kamera on postissa!!! Mä oon kuin tulisilla hiilillä... Voi, kun se tulis jo huomenna. Voi. Voivoi. On se kummallista, miten sitä on heti kuin 3-vuotias, jolle on luvattu tikkari. Ei malttais millään odottaa. Sitten se vasta kivaa on, kun se kamera vihdoin tulee ja pitää alkaa ladata sitä akkua. Mä varmaan jökötän sen laturin vieressä ja tuijotan, että nyt se vilkahti kerran... kerran... kerran... kaks kertaa... kaks kertaa... jne. Voiko järjettömämpi enää olla? No, tällainen olen enkä muuksi muutu.
Illalla pelattiin siltapeliä. Kalja meni vähän päähän. Oli kivaa. Pelin jälkeen mentiin viemään Karrin vanhusten joululahjat Katalle, kun se on menossa käymään vanhustensa luona (mehän ei olla menossa sinne enää ennen joulua). Kotona saunottiin ja katottiin Seportaasi, joka kertoi jostain kirjojen ystävistä, jotka joukolla matkustivat ympäri maailmaa katsomassa vanhoja kirjoja ja huokailemassa "oooooo!" kirjan ympärillä. Outoa. Ne selvästi sai jotain fiboja siitä, kun saivat koskettaa vanhaa kirjaa. Maailma on ihmeellinen paikka. Siis onhan noi vanhat kirjat hienoja, mutta silti...
Keskiviikko 4.12.2002 STT:n toimintakatkos & G2!!
Viime yönä oli töissä tapahtunut merkillinen juttu. Joku oli ripustanut jokaisella ilmoitustaululla olevan pikkujoulumainoksen päälle lapun, jossa ilmoitettiin, että koko henkilökunnan pikkujoulujen jatkot on sitten tämän käpykylän ainoassa kapakassa. Merkilliseksi tämän asian tekee se, että paikallinen STT ei ole vielä saanut selville, kuka sen on tehnyt (mutta ei huolta, lapuista otetut sormenjäljet on varmaan jo tutkittavana...). Jos tietäisin, kuka tuon hienon idean on keksinyt, niin heti kohottaisin kyseisen henkilön pistetilannetta ranking-listallani. Aivan loistavaa, että joku saa tän juorukeskuksen tiedonvälityskanavat sekaisin! Ja parasta tässä on se kuhina, minkä noi laput on aiheuttaneet. Onhan se tietenkin kamalaa, että jollekin tulee edes mieleen mennä tuollaiseen pahuuden ja synnin pesään, jossa alkoholiakin on kuultu tarjoiltavan...!
Ja sille, joka ei usko, että tällaista paikkaa voi olla olemassa, niin voin vakuuttaa, että kyllä se on. Usko pois!
Jippiaijeeeeee!!! Kamera oli saapunut lähipostiimme!!! Käytiin hakemassa se heti, kun pääsin kotiin. Tyypilliseen tapaani ehdin aukoa paketin jo 300 m automatkan aikana ja pettyä, kun kamera olikin yökkö-musta eikä hillityn hieno mattaharmaa... Byäää. Kiikutettiin kamera saman tien akunlataukseen kotiin ja lähdettiin kauppoja kiertään. Ostettiin muistikortti (128 MB) ja laukku. Jalustaa ei vielä ostettu ja yhdellä akullakin päätettiin pärjätä toistaiseksi, kunnes ollaan vertailtu riittävästi akkujen hintoja.
Kotona sitten odotti positiivinen yllätys: netin pelottelut vuorokauden kestävästä akunlatauksesta oli kukkua! Oltiin puolitoista tuntia reissussa ja sillä välin akku oli jo yli 90 %:sti latautunut! Ja viimeisten 10 %:n lataamiseenkaan ei mennyt kuin vajaa tunti. Oli se juhlallinen hetki, kun latausvalo näytti vihreää ja sai ottaa ihan ensimmäisen kuvan omalla kameralla (kuva ei tosin ollut kovin juhlava, vaan tavallinen räpsy uunista, jossa oli Aurajuustopipareita paistumassa...). Ilta alkoi olla jo sen verran myöhäinen, etten sitten kuitenkaan jaksanut lähteä millekään kuvarundille kämppää pidemmälle. Räpsin muutaman kuvan kotoa ihan kokeilumielessä. Totesin, ettei kamera eroa G1:stä käytännössä lainkaan ja menin nukkumaan. Huomenna on uusi päivä...
(Btw, pettymys kameran väriin liittyen alkaa hälvetä. Oikeastaan alan olla siihen jopa tyytyväinen. Meillä ei ainakaan ole samanvärinen kamera kuin n. 95 % digikameran omistajista!)
Torstai 5.12.2002
Työpaikan tietotoimisto on yhä hämillään pikkujoulujatkojen ilmoituksesta. Sihteerikkö kiersi työntekijältä toiselle kyselemässä, että tietääkö kukaan mitään ja jupisi, että on se kumma, ettei "kukaan tunnusta". Ihan kuin ilmoituksen laittaminen olisi jokin suuri rikos, joka pitäisi tunnustaa...
Työpäivän ainoa hyvä puoli oli se, että se loppui lyhyeen, kun lähdimme liukumavapaille jo puolilta päivin. Karrikin lähti aikaisemmin töistä ja kävimme ostamassa kameralle jalustan. Päädyimme halpisversioon, joka maksoi vain 49 euroa. Se vaikutti jotenkin tukevalta ja siinä oli pikalukko, joten päätimme, että se saa luvan riittää meidän tarpeisiin tässä vaiheessa. Kotona sitten testailtiin jalustaa vähän ja mulle avautui aivan uusi valokuvausmaailma. En ole aiemmin tottunut käyttämään jalustaa, joten pitkien valotusaikojen tuoma lisä kuvaukseen oli huikea! Sen lisäksi kameran kaukosäädin osoittautui mukavaksi lisäpalikaksi.
Illalla söimme uunilohta, jonka päälle laitettiin eilisistä pipareista yli jäänyt aurajuusto ja perunoina oli Oolannin valkosipulilta maistuvat lohkoperunat (jotka haisivat muuten aika omituiselle, mutta olivat maultaan ok).
Ilta kuluikin sujuvasti kuvaillessa ja telkkaa katsoessa. Kotikadussa Eeva oli saanut kutsun linnan juhliin ja sitten näytettiin pätkiä, joissa ne oli muka Pertin kanssa juhlissa... Karri on nykyään paljon aiempaa kiinnostuneempi seuraamaan Kotikatua, kun sen suosikki Onni Partanen on palannut kuvioihin. Se on kyllä tosi hyvä roolihahmo ja näyttelijä onnistuu kyllä roolissa loistavasti. Loppuilta meni. Jonnekin.
Perjantai 6.12.2002 Itsenäisyyspäivä
Herättiin aamulla jo kahdeksalta ja minä yllytin Karrin lähtemään kanssani ajelulle etsimään jotakin kuvattavaa (koska aamuisin saa yleensä kauniita maisemakuvia). Ajoimme joen rantaan ja otimma pari kuvaa jalustalla. Oli pirun kylmä ja sormet ja varpaat kohmettui jo vartissa, joten kuvaussessio jäi melko lyhyeksi (turnauskestävyyden puutetta?). Ajoimme kuitenkin vielä merenrantaan ja otimme muutaman kuvan sieltä. Karri otti yhden panoraamakuvan.
Kotona tsekkasimme kuvat ja säästimme pari parasta. Karri yhdisti panoraamakuvat kameran mukana tulleella softalla. Siitä tuli ihan hieno, vaikka softa toimikin lähes automaattisesti ja aiheutti yhdyskohtiin pientä häiriötä.
Kotona lueskelin vanhaa valokuvauskirjaa, jonka hommasin joskus kymmenen vuotta sitten, kun haaveilin omasta järjestelmäkamerasta. Sitä järjestelmäkameraa en koskaan hankkinut (rahanpuutteen vuoksi), mutta kirja on sinnikkäästi notkunut hyllyssä. Olen kyllä sen oppeja hyödyntänyt räpsykamerallani kuvatessa. Se on siitä hyvä kirja, että kaikkien aukkojen ja valotusaikojen lisäksi siinä keskitytään myös kaikkiin tekniikasta riippumattomiin tekijöihin, joiden vaikutuksesta (tai vaikuttamattomuudesta) hyvät kuvat syntyvät. Pidän mm. kirjassa annetuista kuvan sommitteluohjeista.
Kokeilin vielä jalustaa kotona ja kuvasin esineitä makrolla. Alan päästä jyvälle eri säädöistä ja siitä, mitä tarkoittaa 2.5f ja mitä 1/8. Digikamera on lottovoitto meikäläiselle, jolla on suuri innostus kuvata, mutta vähän intoa viettää pimiössä tuntitolkulla epävarmojen tulosten toivossa. Onhan valokuvien kehittämisessä pimiössä jotain kiehtovaa, mutta itselläni kiinnostus kohdistuu lähinnä kahteen hetkeen, jotka ovat:
a. se, kun laukaisee kameran ja saa vangittua hetken
ja b. se, kun voi ihailla valmiita kuvia
Kaikki se, mitä tällä välillä tapahtuu, ei ole minusta kovinkaan kiinnostavaa. Siksi on hyvin helpottavaa, etten ostanut tavallista järjestelmäkameraa pari vuotta sitten, kun se olisi ehkä rahallisesti ollut mahdollista, vaan maltoin odottaa aikaa, jolloin digikamerat on tarpeeksi kehittyneitä ja toisaalta, että minun rahatilanne ja kameroiden hintakehitys saavuttavat saman tason.
Illalla teimme ruokaa. Valkosipuliperunoita ja tavallisia naudan ulkofilepihvejä. Yleensä olen ollut Stockkan pihvilihoihin tosi tyytyväinen, mutta tällä kertaa pihvi oli aika sitkeä, eikä makukaan ollut kovin hyvä. Osasyynä voi kyllä olla se, ettei muistettu ottaa pihvejä lämpenemään, vaan paistoimme ne suoraan jääkaapista. Harmi.
Syönnin jälkeen sytytimme kynttilät olohuoneen ikkunalle. Meillä on iso akvaario olohuoneen ikkunan vastakkaisella seinällä ja sen valot heijastuivat ikkunaan. Karri sai idean käyttää heijastusta hyväkseen ja ottaa "tunnelmallisen" kuvan itsenäisyyspäivän kynttilöistä, siten että se meni itse ikkunan ja akvaarion väliin ja otti vaanivan asennon ja minä laukaisin kameran. Lopputuloksena oli kuva, jossa kynttilöiden takana ikkunassa on Karrin vaaniva varjo. Tällaista se on meidän perheessä. Mikään ei ole pyhää, kun Karri pääsee käyttämään luovuuttaan. Se siitä romantiikasta. Ja isänmaan kunnioituksesta...
Linnan juhliakin yritettiin katsoa, mutta jotenkin ne oli tänä vuonna erityisen tylsät. Veikattiin, että huomenna on iltalehtien kannessa joko Tanja Karpela tai Vanessa Forsman-Jari Kurri. Tämän vuoden julkkisvieraista ei ole vaikea arvuutella kansikuvaan päätyviä...
Lauantai 7.12.2002
Päivällä käytiin Lidlissä ja kaupungilla "renkaita potkimassa". Mä ajoin ja Karri otti muutaman kuvan liikkuvasta autosta. Sitten mentiin joen rantaan ottamaan talvisia kuvia. Mä sain muutaman kivan kuvan lumisista puista ja Karri otti panoraaman joesta. Sitten aurinko meni pilveen ja maisema muuttui harmaaksi (huonolla tavalla harmaaksi), joten mentiin kotiin.
Oltiin jo kotona, kun Tommilta ja Pialta tuli kysely, että onko tänään bridgeä missään. Pohdittiin, mitä vastattaisiin, koska peliä ei oltu sovittu. Päätettiin pyytää niitä meille pelaamaan ja pian ne olikin jo meillä Alkon tuliaisten kanssa. Koska eilen ja toissapäivänä olin jo juopotellut, ajattelin valkaista nenää hieman ja jätin juomat muille. Pelattiin pari tuntia ja kolmen viinipullon, 6 Two Dogsin ja parin oluen jälkeen päätimme lähteä ajelemaan, kun nyt kerran minä olin ajokunnossakin.
Käytiin katsomassa merta ja Tommi sen keksi, että mennään pelaamaan videopelejä viereisen hotellin aulaan. Otettiin rallicup, jonka minä (yllättäen ainoana selvänä) voitin. Sitten Tommi yritti pelata Speden peleistä tuttuja naputtelupelejä, mutta toinen oli rikki ja toisella Tommi ehti saada tuloksen 0 ennen kuin 20 sentin kolikot loppuivat. Koska euroja oli vielä, Tommi päätti kokeilla Harrikalla-ajopeliä. Ensimmäisellä kerralla se ei saanut edes sitä Harrikkaa liikkeelle ennen kuin aika loppui, joten seuraavaksi päätettiin, että Karri kokeilee, saako se pyörää liikkeelle. Saihan se heti, eikä siihen tarvittu sen suurempaa oivallusta kuin että vääntää kahvasta jarrupolkimen polkemisen sijaan...
Videopelien asettelu ja ympäröivät valot olivat sen verran huonot, ettei hyviä kuvia oikein tahtonut saada (salamakuvia ei lasketa). Otin kuitenkin pari hassua videopätkää.
Hotellista lähdettiin taas ajelemaan, kunnes Tommi keksi, että mennään pelaamaan snookeria. Päätin puoltaa ideaa pienen suostuttelun jälkeen, vaikka en itse aikonutkaan osallistua peliin. Jotta voisin pelata, minun täytyy olla humalassa, koska muuten en osu mihinkään tai en uskalla lyödä tarpeeksi kovaa. Muutaman kerran olen pelannut itseäni huomattavasti parempien kanssa, joten ei ole tosiaankaan ollut kivaa. Vaikka nyt ei ollut kyse siitä, että muut veisivät satanolla, en halunnut pelata.
Mentiin sitten kaupungin isoimmalle biljardisalille, jotta varmasti mahduttaisiin pelaamaan. Ja olihan siellä pari vapaata pöytää. Sali oli tilana niin kuvauksellinen, että aloin ottaa kuvia. Tosin suurin osa niistä oli räpsykuvia pelaamisesta, mutta joukkoon mahtui pari ihan harkittua potrettiakin. Jalustaa meillä ei ollut, mutta onneksi kameran pystyi tukemaan biljardipöydän reunaa vasten. Uskomattoman hyviä kuvia sitä voikin saada ilman salamaa hämärässä salissa!! Olen jo syvästi rakastunut uuteen leluuni! Yksi kuva oli kuitenkin ylitse muiden. Siinä Karri tähtää palloa, joka on kameran edessä ja Karri on pysähtynyt (siis terävä), mutta takana olevat viereisen pöydän pelaajat ovat liikkeessä. Se on jotenkin jännä kuva, joka sattui rajautumaankin tosi hyvin. Siinä on paljon liikettä ja eloa. Se on tähän mennessä paras kuvani uudella kameralla.
Salilla pelasimme sulkemisaikaan asti. Sitten, koska mulla oli huutava nälkä, suuntasimme kohti Drive-in-Heseä. Sieltä oli käytännössä katsoen kaikki loppu... En saanut haluamaani kerroshampurilaista, vaan piti ottaa megahamppari. Tommi yritti tilata juustohampparia tai nugetteja, molemmat lopussa. Onneksi Pialle kuitenkin löytyi kasvishampurilainen (kun se on kasvissyöjä). Gourmetaterian jälkeen Pia ja Tommi tahtoivat kotiin ja se sopi, sillä alkoi jo uni painaa päälle uhkaavasti. Kellokin oli jo melkein kolme. Heitettiin siis kaverit kotiinsa ja mentiin itsekin kotiin nukkumaan.
Sunnuntai 8.12.2002
Aamulla pohdittiin, lähteäkö kirpputorille vai mitä tehdä. Kallistuimme lähtemään kaupungille kävellen. Otettiin (tietenkin) kamera mukaan ja käytiin torilla kuvaamassa. Otin kuvia tehtaasta, joka oli pakkasen keräämien saastepilviensä keskellä.
Kotona tein parsakaali-perunasosekeittoa, nam. Söin sitä ja otin ruokajuomaksi ainoan oluen, joka eiliseltä oli jääkaapissa säilynyt.
Iltapäivä meni arkistoidessa kuvia (sekä uusia että vanhoja). Nyt ollaan siinä pisteessä, että parin viime vuoden aikana ja varsinkin tulevaisuudessa kuva-arkistomme paisuvat moninkertaisiksi ja on pakko alkaa harjoittamaan jotain logiikkaa niiden suhteen tai muuten kuvia löydä enää koskaan. Päätimme alkaa nimeämään kuvia samalla tapaa kuin moni muukin asiaan vihkiytynyt on tehnyt, eli kuvan nimeksi tulee lukusarja "vuosi-kk-pv-juokseva numero". Silloin kuvat on järjestettävissä aikajärjestykseen. Sen lisäksi kirjoitetaan tietokantaa siitä, mitä mikäkin kuva esittää, kuka sen on ottanut ja millä, jne. Sitten joskus, kun ollaan kehittelyssä tarpeeksi pitkällä, meillä on toivottavasti ohjelma, joka etsii tietokannasta haluttuja kuvia. Esim kohde=Karri antaisi kaikki ne kuvat, joiden kohteeksi on määritelty Karri. Yksinkertaista. Mä en kylläkään näistä ohjelmointikielistä riittävästi tiedä, mutta onhan mulla oma nörtti Karri, joka ehkä kehittelee meille sen ohjelman... Onneksi se tosiaan tykkää tollasesta tietokoneella nysväämisestä, joten en joudu pakottamaan sitä siihen.
Illalla katoin telkkaa ja puhuin sukulaisten kanssa puhelimessa. Katsoin Karrin seurana alkua elokuvasta "Entäs Bob?", mutta vaikka tiedänkin sen olevan hyvä elokuva, päätin alkaa nukkua, koska olen sen jo kerran nähnyt. Eipähän univelka kasva.