Travelling Journal

Early journal, part I

(Erämies Peledor muistelee)

Päivä 1 (taisi olla Marpenothin ensimmäinen, kuun alkua kumminkin)

Oli syksy. Lähdin kaupungista kääpiösoturi Oromorin kanssa pienelle tiedusteluretkelle idän vuorille. Olin tutustunut häneen yhden etelän reitin opastustehtäväni aikana ja havainnut hänet kelpo kumppaniksi; kumpikaan meistä kun ei turhia pölise.

Aluksi suuntasimme kaakkoon, kohti suuria metsiä. Tarkoitus oli hakea partiomme vahvistukseksi tuntemani haltiasamooja nimeltä Tarvir. Emme olleet mitään sydänystäviä, mutta tuskin monikaan näillä seuduin tuntee haltiaa niinkään hyvin kuin minä. Saavuimme vakiintuneelle tapaamispaikallemme illansuussa ja kohtasimme Tarvirin. Hän lähti saman tien metsästämään syötävää minun ja Oromorin pystyttäessä leiriä.

Haltia palasi neljän kaniinin kanssa. Kun söimme niitä, puissa rapisteli joitakin pikku eläimiä, joista ei kuitenkaan näkynyt vilaustakaan. Eipä niistä ollut haittaakaan. Yöllä kääpiön ollessa vahdissa hän näki jonkin liikkuvan puskissa, mutta sekään ei yrittänyt ahdistella meitä. Sen paremmin minä kuin Tarvirkaan emme saaneet jäljistä selville, mikä se oli ollut.

Päivä 2

Matkasimme itään kohti vuoristoa, aikoen poiketa tietämälläni lähteellä täydentämässä vesivarastoja. Reittimme seuraili metsän reunaa. Lähde löytyi ongelmitta, mutta sen vierestä löysin myös örkkien jälkiä, jotka eivät olleet paria päivää vanhempia. Ryhmämme tunnelma kiristyi äkkiä, kukaan meistä kun ei örkkejä rakasta. Kaikkein vähiten minä.

Lähteeltä suuntasimme pohjoiseen kohti aikaisemmin löytämääni luolan suuta. Noudatimme melkoista varovaisuutta ja liikuimme harvassa jonossa. Etenimme melko hitaasti, koska Oromor ei pystynyt enää ratsastamaan ponillaan kivikossa ja kääpiöt eivät ole vikkelistä jaloistaan tunnettuja. Niinpä tulimme perille illan jo hämärtyessä. Koska olin jonon etummainen, näin ensimmäisenä luolan edustalla liikettä. Löimme maihin ja tarkkailimme tilannetta hetken. Sitten hajaannuimme ja aloimme lähestyä luolaa kukin taholtamme: Oromor ja Tarvir alarinteen puolelta ja minä seinämää seuraten.

Hämärässä en nähnyt kovin hyvin, mutta onnistuin silti pääsemään luolaa reunustavan paaden taakse. Juuri kun pääsin sinne, Oromorin suunnasta kuului jokin kolahdus. Kun kurkistin kiven ympäri, huomasin tuijottavani yhtä örkkiä silmästä silmään ja muutaman muun seisoskelevan sen takana. Kannoin molempia miekkojani valmiina, joten syöksyin hirviön kimppuun huutaen samalla muita apuun. Yllättynyt otus oli minua hitaampi ja iskin sen maahan helposti.

Yhden kaaduttua näin edessäni puolisen tusinaa örkkiä lisää. Punainen usva tuntui sumentavan järkeni ja kävin karjuen niiden kimppuun välittämättä epätasaisista voimasuhteista. Sain vastaani heti kolme epäsikiötä, joita silvoin ja hakkasin voimieni takaa kahta miekkaa heilutellen. Örkit puolestaan osuivat vain tyhjään ilmaan minun väistellessäni ja torjuessani iskuja. Vihollisten lennellessä sinne tänne raivoisan rynnäkköni tieltä havaitsin sivusilmällä Oromorin liittyneen taisteluun luolan suuta ympäröivän kivivallin päältä. Hän heilutti suurta kirvestään ja sitoi muutaman örkin, jotka olisivat epäilemättä muuten kiertäneet taakseni.

Taistelu oli melko lyhyt ja meille voitokas. Oromor surmasi örkkien päällikön, Tarvir ampui yhden jousella asemistaan alarinteellä ja minä tapoin kaikkiaan kuusi, kuten omaksikin ihmeekseni huomasin vastarinnan lakattua. Yksikään ei yrittänyt pakoon. Kääpiömme oli kuitenkin saanut pari pahaa iskua ja oli aivan henkihieverissä, joten päätimme jäädä taistelupaikalle lepäämään yönkin ollessa juuri laskeutumassa.

Otin ensimmäisen vartiovuoron. Sen aikana meitä kiusasivat luolaheinäsirkat, jotka ilmeisesti tulivat kivikasan peittämästä luolasta. Niiden aikaansaama meteli oli korvia särkevää, mutta kun sytytimme nuotion ja korvensimme palasen rinnettä lamppuöljyllä, mokomat häipyivät vähitellen. Tarvirin vuoro oli tapaukseton.

Päivä 3

Aamun koitettua tutkin kuolleiden örkkien ruumiit. Saimme niiltä parikymmentä hopeakolikkoa. Minä ja Oromor leikkasimme örkeiltä korvat irti siinä toivossa, että joku kaupungissa maksaisi olioista tapporahaa. Ei varsin mieltäylentävää puuhaa.

Örkit olivat raivanneet luolan sulkevaan kivikasaan viitisen metriä syvän aukon. Yritin jatkaa työtä, mutta havaitsin sen raskaaksi ja hikiseksi. Örkit olivat varmasti arvelleet luolan sisältävän jotain kiinnostavaa, muuten ne tuskin olisivat purkuhommiin ryhtyneet. Päätimme palata kaupunkiin kertomaan havainnoistamme ja tulla luolalle uudestaan isommalla joukolla. Tarvir saattoi meitä osan matkasta ja suuntasi sitten kotiinsa, vannottaen minua kertomaan myöhemmin mitä luolasta löytyisi. Oromorin kanssa pääsimme rannikkotielle ongelmitta, ja kun kiristimme tahtia niin ehdimme kaupunkiin pimeän tullessa.

Asetuimme Sokean lyhdyn majataloon, jossa olin ennenkin yöpynyt. Kun olimme nauttimassa illallista, viisi juopunutta merimiestä tuli pällistelemään Oromoria ja naureskelemaan hänelle. Yritin puhua heille järkeä, mutta eihän siitä mitään tullut. Tosin yritykseni ei varmaan ollut kovin vakuuttava; pinnani oli nimittäin vähän kireällä. Oromor otti verisen kirveensä esille ja kolme pukaria päätti vetäytyä takavasemmalle. Loput kaksi olivat suivaantuneet sanoistani ja toinen heistä teki pahan virheen kun varoitin miehiä viimeisen kerran. Pummi yritti vetää esille tikarinsa. En tiedä mitä hän aikoi sillä tehdä, mutta en aikonut jäädä katsomaankaan. Kiskaisin tulisen koukun rettelöijän leukaan, jonka seurauksena hän lennähti selälleen ja otti lukua saman tien. Toinen tyyppi päätti poistua.

Saimme syödä rauhassa. Tuodessaan ruokaa isäntä Joarm pyysi meitä piipahtamaan takahuoneessa aterian jälkeen ja niin teimmekin. Hän tarjosi meille, lähinnä kai minulle, työtä portsarina. Kun sanoin harkitsevani asiaa, hän kehotti meitä käymään myös serkkunsa Rindalin luona, joka oli kuulemma raatihuoneella töissä. Se sopi omiin aikomuksiimme, joten lupasimme poiketa. Yövyimme isossa makuusalissa, joka oli täynnä kuorsaavia juoppoja. Muistin taas, miksi pidin metsistä enemmän. Saimme kuitenkin nukkua rauhassa.

Päivä 4

Aamulla lähdimme kiertelemään kaupungilla. Täydensimme varastojamme; Oromor osti pienen teltan koska arveli, että siinä hänen olisi mukavampi nukkua tulevilla eräretkillä. En yhtään epäile, etteikö maan alla asuneen olisi ollut hiukan vaikea sopeutua taivasalla nukkumiseen.

Tapasimme Rindalin puolenpäivän aikaan. Hän oli jonkinlainen kauppavaltuutettu. Kun kerroin kokemuksistamme, hän oli kovin innostunut, tosin hän jäi kaipailemaan kivinäytteitä mahdollisen kaivostoiminnan kannattavuuden selvittämiseksi. Örkinkorvat eivät häntä kiinnostaneet. Hän näytti meille huippusalaista karttaluonnosta, johon oli merkitty kuuden mahdollisen kaivoksen paikat. Kartan piirtäjä ei ilmeisesti ollut koskaan käynyt sisämaassa. Rannikko nimittäin näytti oikealta, mutta vuorijono kulki aivan vikapaikassa. Arvelin kuitenkin, että eteläisin rasteista saattoi tarkoittaa meidän näkemäämme luolaa.

Rindal kertoi, että suunnitelmissa oli lähettää pieni partio tutkimaan jokaista kaivoksen paikkaa. Ilmoittauduimme vapaaehtoisiksi palaamaan luolalle ja lupasimme etsiä lisää miehiä joukkoamme vahvistamaan. Meitä käskettiin pitämään kuulemamme salassa ja lähettämään uudet jäsenet ensin Rindalin luokse. Poistuimme raatihuoneelta aikeissa katsastaa kaupungin seikkailijatarjontaa ja hoidella Oromorin haavat kuntoon ennen uuden retken tekoa.

Tapasimme Vihreässä Majakassa St. Cuthbergin temppelin pappi Galanorin, joka vaikutti innokkaalta liittymään joukkoon. Samasta paikasta värväsimme myös ovimies Armirin, jonkinlaisen tuttuni, jolla oli ainakin lihaksia tarpeeksi.

Päivä 5

Armir ei päässyt heti irtautumaan töistään, joten päätimme tappaa vähän aikaa kiertelemällä kaupunkia. Poikkesimme tivoliin, jossa tuntui vallitsevan jotensakin outo ilmapiiri (paitsi papin mielestä). Ikäänkuin esiintyjillä ei olisi oikeasti hauskaa. Jututimme mm. voimamiestä, joka sittemmin paljastui huijariksi, ja veitsenheittäjää, joka ei ollut huijari vaan hyvinkin näppärä käsistään. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään hyödyllistä. Päätin palata illalla juttelemaan veitsenheittäjän kanssa vielä lisää ja näyttämään hänelle jousella ampumista. Siitäkään reissusta ei mitään kostunut.

Kun palailin pimeän laskeuduttua kotiinpäin, joukko juopuneita merimiehiä kiskaisi minut kujalle ja kävi rusikoimaan. Koska en tiennyt, mistä murhamiehistä mahtoi olla kyse, ja olin muutenkin jäämässä alakynteen, vedin miekat esiin ja kävin niittotyöhön. Neljä renttua jäi kujalle makaamaan muiden juostessa pakoon; joku oli näet huutanut paikalle vartiomiehiä. Olin tosin itsekin melkoisen pahassa kunnossa veren virratessa ikävistä haavoista. Jouduin putkaan yöksi.

Päivä 6

Kaikeksi onneksi miliisi uskoi kertomustani ja pääsin vapaaksi ilman sakkoja. Ryhmämme lähti kaupungista kohti metsää puolenpäivän jälkeen. Yövyimme tien lähellä.

Päivä 7

Jatkoimme matkaa kohti metsää. Ruoanhankkimisretkestäni tuli hiukan epäonninen. Armir halusi välttämättä lähteä mukaan ja annoin lopulta periksi. Hänen tömistelynsä kuului varmaan mailien päähän. Löysimme silti peuran ja onnistuin haavoittamaan sitä nuolella. Kun se ampaisi karkuun, käskin Armiria odottamaan ja aloin jäljittää elukkaa. Yritys päättyi joltisenkin matkan päässä jälkien hukkaamiseen. Olinpa lisäksi eksyä tuttuun metsään. Palaillessa ammuin haisunäädän, mistä muille riitti loppumatonta hupia. Palasimme leiriin illan hämärtyessä.

(Kääpiö Oromor muistelee)

Päivä 8

Peledor etsi aamulla eläinten jälkiä, mutta mitään ei löytynyt. Suuntasimme metsän reunaa seuraten kohti lähdettä juomaveden hakuun. Lähteellä olevista örkinjäljistä ei osannut sanoa, olivatko ne uusia vai ei. Luolalle päästyämme huomasimme, että örkinraadot olivat kadonneet. Minä, Peledor ja Armir aloimme raivaamaan luolan suuaukkoa. Yö oli kylmä mutta rauhallinen, mitä nyt aamulla ilmaantui muutama inha toukka (earseeker), joiden jahtaaminen oli yllättävän työlästä - ja varmasti koomisen näköistä.

Päivä 9

Galanor oli yön aikana sairastunut, ja oli aivan toimintakyvyttömänä. Muut raivasivat luolan suun auki. Minä ja Peledor löysimme sisältä vanhan kaivoskuilun, johon Peledor laski minut köyden varassa tutkimaan. Palattuamme luolasta ja kerrottuamme löydöstämme Armir halusi ehdottomasti lähteä tutkimaan kuilua. Muukaan ei auttanut, joten sekä minut että Armir laskettiin kuiluun. Alhaalta löytyi useaan suuntaan haarautuva luolasto. Osa haaroista oli luolan suun kaltaisesti tukittu. Yhdestä haarasta löytyi omituista vihreää limaa, joka vaikutti elävältä. Eräässä toisessa haarassa taas oli noin metrin mittaisia huutavia sieniä - ja valtavalla tilannenopeudella kohti syöksyvä kolmimetrinen koppakuoriainen, jonka Armir sai onneksi nitistettyä kahdella valtaisalla miekaniskulla. Tämän jälkeen kuilusta poistuttiinkin hyvässä epäjärjestyksessä. Armir oli hetken aikaa täysin shokissa. Kun hänet oltiin saatu kutakuinkin tolkkuihinsa, lähdimme paluumatkalle kaupunkia kohti. Matka sujui tapauksettomasti - paitsi että yöpyessämme jokin eläin kähvelsi minun ja Peledorin eväät huolimatta valppaasta vahtimisestani.

(Erämies Peledor muistelee)

Päivä 10

Päästessämme kaupunkiin Armir meni kotiinsa, pappi temppeliin ja minä & kääpiö Sokeaan lyhtyyn. Muuta merkittävää ei tapahtunut.

Päivä 11

Menimme puolenpäivän aikoihin tapaamaan Rindalia. Hän ilahtui Oromorin keräämistä kivinäytteistä, mutta ei siitä että luolissa oli hirviöitä. Parin pohjoisimman luolan tiedustelijat eivät kuulemma olleet vieläkään palanneet. Tarjouduimme taas kerran vapaaehtoisiksi selvittämään heidän kohtaloaan. Saimme vängättyä itsellemme palkkiota varusteiden uusimista varten, vaika byrokraatti meinasikin livauttaa kolikot takaisin piiloihinsa. 50 gp oli mukava summa, tosin kuivamuonan ostamiseen meni suurin osa.

Päätimme siirtyä Vihreään majakkaan majailemaan kun palkkiosta oli jäänyt vähän jakojäännöstä. Törmäsimme Armiriinkin, joka oli ihmeesti piristynyt yön aikana ja pomppi innosta seikkailla vähän lisää. Tilanne kehittyi rattoisaksi ryyppyillaksi, jonka aikana muistelimme urotekojamme ja kehuimme tulevilla.

Leppoisa meininki häiriytyi, kun kadulla parin korttelin päässä tehtiin murha. Galanor yritti parantaa uhria ja onnistui ainakin hidastamaan verenvuotoa. Sen jälkeen alkoi hurja juoksu temppeliin. Minä kipaisin edeltä varoittamaan parantajia. Törmäsin matkalla pariin vartiomieheen, selitin heille tilanteen pikaisesti ja jatkoin kulkuani. Yksi konstaapeli lähti mukaani. Armir ja Galanor tulivat jonkin verran jäljessäni kantaen uhria, ja kääpiö liittyi seuraan kun ehti. Huolimatta pappien ponnisteluista mies menehtyi. Päättelimme, että hän oli ilmeisesti ollut yksi muita luolia tutkimaan lähetetyistä seikkailijoista. Poliisitutkimukset aloitettiin, ja mekin pohdimme asioita päämme puhki. Silti jäi sellainen tunne, että kaikkea ei nyt tajua.

Päivä 12

Kävimme esittelemässä Armirin raatihuoneella ja kerroimme Rindalille murhatusta tiedustelijasta. Hän vakuutti, että tietoja ei voi vuotaa mistään. Koska mies halusi tarkastaa Armirin taustat, emme päässeet lähtemään ennen kuin seuraavana iltapäivänä. Loppupäivä kului pitkäveteisesti Majakassa kaikkien halutessa jo tien päälle. Menimme aikaisin nukkumaan. Kuten edellisenä yönä, laitoimme paranoideina oven eteen tuolin.

Päivä 13

Kävime kysymässä, kelpaako Armir ja kovasti oli häntä kehuttu. Pääsimme reissuun kello kolmen jälkeen. Matka suuntautui koilliseen kohti Tuhkajärveä ja sen salaperäisiä raunioita, jotka olivat saattaneet houkutella tutkimusryhmää. Meitä ne ainakin kiinnostivat. Tapaukseton päivä ja yö.

Päivä 14

Pääsimme iltapäivällä näköetäisyydelle järvestä. Masentavan harmaata vettä ja painostavan hiljaista, kasvejakaan ei missään. Laskeuduimme avorivissä loivaa kukkulanrinnettä kohti kaupungin jäänteitä. Suurin osa siitä oli kirjaimellisesti maan tasalla, vain palaneista jäänteistä näki missä taloja oli joskus ollut. Keskellä näkyi rakennus ja rannassa toinen.

Päästyämme entisen kaupungin alueelle kaikki alkoi mennä pieleen hyvin nopeasti. Meidät yllätti täysin nopeasti ja äänettömästi liikkuva luurankokäärme, jolla oli ihmisen kallo. Se lumosi koko porukan jollain pirunkurilla ja iski sitten kimppuun. Minä sain ensimmäisen osuman ja menetin hetkeksi tajuntani. Kuulin muilta, että he olivat onnistuneet vapautumaan lumoksesta ja hakkaamaan luukasan palasiksi. Galanor sitoi haavani pätevästi.

Lähestyimme keskustaa. Sen ison rakennuksen edessä oli noin 3x3x3 metrin kivipaasi, jonka päällä oli jotain metallia. Pappi löysi paaden kyljestä tekstin Eldamethor tai jotain sinnepäin. Minä kapusin sen päälle ja löysin kasan sulanutta pronssinväristä metallia. Sitten näin temppelin (joksi paikkaa oletimme) sisällä liikahduksen, ja asiat alkoivat taas mennä puihin. Näin viisiraajaisen, meritähteä muistuttavan apinan, jonka keskiruumiissa oli iso silmä ja suu. Sitten minut kaiketi loitsittiin, koska seuraavaksi näin niitä temppelin, järven, koko taivaanrannan täydeltä. Jouduin hillittömän paniikin valtaan ja lähdin juoksemaan tulosuuntaamme minkä jaloista lähti.

Muut sitten taistelivat neljää apinaa vastaan ja voittivat ne. Minä tulin järkiini ja hölkkäsin takaisin vähän sen jälkeen. Tutkiessani ruumiita niiltä löytyi kourallinen outoja kolikoita.

Temppelin edessä oli rivi pylväitä. Sisällä oli suuri halli, jonka yksi nurkka oli sortunut niin, että siitä pääsi kiipeämään ulos. Lisäksi sisäpuolella oli yksi erillinen huone, jonne mentäessä Galanor sai ikäviä tuntemuksia. Me muut emme huomanneet mitään. Huoneen seinillä roikkui joukko kilpiä ja siellä oli myös yksi haarniska. Jälkimmäinen osoittautui maagiseksi kuten myös yksi kilvistä. Seinätkin vaikuttivat loitsituilta, mikä oli ehkä suojannut huonetta muuta temppeliä kohdanneelta tuholta.

Temppelistä lähdimme tutkimusretkelle järven rantaan. Sieltä löytyi kaivo, jota ympäröi kolme taloa. Kaivo oli pirun syvä. Päätimme nerokkaasti koputtaa yhden talon oveen, ja katso, meille vastattiin. Oven avasi munkki, joka viittoi meitä peremmälle. Oromor kuitenkin näki lämpönäöllään, että munkit olivatkin teräväkyntisiä luurankoja ja taistelu alkoi taas. Papin yritettyä ajaa epäkuolleita pois ne kaikki hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Kääpiö sortui olioiden iskuihin yrittäessään blokata niitä papin kimpusta. Kun mahtavillakaan lyönneillä ei tuntunut olevan vaikutusta, suoritimme taktisen perääntymisen; papillakaan ei ollut rajattomasti pyhää vettä. Armir kantoi kääpiön tiedotonta ruumista.

Kun pääsimme vähän matkan päähän rakennuksista, luurangot jäivät kiljumaan kuin jonkin näkymättömän rajan taakse. Papilla ei ollut enää loitsuja, joten hän sitoi Oromorin haavat ja lähdimme hakemaan suojaa temppelin katon alta.

Menimme sisään sortuneen kulman kautta minun johtaessani rampaa joukkoa. Kun kapusin lohkareiden päälle, näin sisällä jonkin liikahduksen. Samalla hetkellä kun mainitsin siitä muille, lohkareen reuna sortui altani ja tein mahalaskun temppelin kovalle lattialle noin kahden metrin päähän taas yhdestä meritähtiapinasta. Kolmas kerta toden sanoo, ja apina mokoma teki taas loitsueleitä. Yhtäkkiä koko puuha alkoi tuntumaan perin turhalta kamalan depression vallatessa mieleni.

(tällä kohtaa muistiinpanojen teko loppui joksikin aikaa...)

Journals from the year 326:

Early Journal I - Early Journal II - Uktar - Nightal

[ Front Page - Tollund - Fairport - Greenwood - Misc. Persons - Group - Who Is Who - Graveyard - Rumours ]