TAKAISIN ALOITUSSIVULLE
Osallistu keskusteluun
Lue kommentit
Tupakoinnin lopettajan päiväkirja
> Edellinen sivu
01.01.2004
En ole enää sortunut tupakkaan. Lehdessä oli taas juttua lopettamisesta ja uskon olevani oikeilla linjoilla. Uudenvuodenaattona teki mieli polttaa. Jätin bileet väliin, koska ajattelin vain sortuvani tupakkaan. Koko illan mietin kuitenkin kioskille menemistä. Ajattelin ostaa taas pikkuaskin ja polttaa vain yhden. Lopulta lähdin kioskille, mutta se oli kiinni. Onneksi, ajattelen tänään.
08.01.2004
Olen edelleen nähnyt joka yö unta tupakan polttamisesta. Yleensä se on ollut kivaa ja tupakka on maistunut hyvältä. Viime yön unessa tupakka kuitenkin oli pahaa ja aiheutti huonon omatunnon. Aamun jatkuessa paha uni haihtuu ja tupakka tuntuu taas hyvältä vaihtoehdolta.
Lähden tarkoituksella kaupungille polttamaan yhden tupakan ja juomaan kupin kahvia. Tupakka maistuu hyvältä. En kuitenkaan jätä askia pöytään vaan laitan sen taskuuni.
Menen toiseen kahvilaan ja ajattelen polttavani vielä toisen. Poltankin, mutta se ei enää maistu hyvältä. Tulee paha olo. Jätän askin kahvilaan ja menen oluelle tapaamaan ystävää, joka polttaa. En polta itse, eikä tee edes mieli.
24.01.2004
No niin, olen yrittänyt huijata itseäni. En kirjoita tänne päiväkirjaan, koska joutuisin myöntämään että on tullut polteltua. Oikeastihan olen lopettanut...
Totuus on se, että olen viikon verran polttanut joka päivä. Välillä kolme, välillä viisi tupakkaa. Ensimmäisen polttamani kokonaisen askin jälkeen ajattelin lopettaa, mutta ostin kuitenkin uuden askin. Se tuntui taskussa niin turvalliselta.
Mutta älkää luulkokaan, että luovuttaisin. Olen edelleen henkisesti valmis lopettamaan tupakanpolton, ja aion jatkaa tupakkalakkoa. Mutta asiantuntijat tuntuvat olevan oikeassa. Ei saa polttaa edes yhtä tupakkaa!
22.02.2004
Uusi yritys! Kuukausi tässä sitten vierähti. Olen ostellut "vain" pikkuaskeja, mutta ei se kyllä ole sama asia kuin lopettaminen. Nyt on taas tupakat heitetty mäkeen. Tuntuu vaikealta. En ostanut vielä nicoretteja lisää, koska en ole varma ovatko ne hyvä vai huono asia. Vaikka onhan se terveellisempää napsia niitä kuin vetää sitä syöpäsavua keuhkoihin.
Nikotiini on kyllä aikamoinen epeli. Hallitsee taas ajatuksia. Mutta tällä kertaa olen päättänyt voittaa. Tämä touhu alkaa mennä naurettavaksi. Salailen polttamistani kavereilta, koska en voi myöntää epäonnistuneeni. Mutta nyt saa riittää.