kirjoittajalle
kirjasto
sivusto |
Opas ficcikirjoittamiseen Tämä opas on tarkoitettu ohjenuoraksi lähinnä aloittelevalle ficcarille, mutta kokeneempikin voi löytää siitä uutta potkua tarinoihinsa. Ohjeita ei kannata ottaa hengenvakavasti ja lukiessa tulee pitää mielessä, että teksti edustaa vain kirjoittajan omaa mielipidettä - ficcien lukijoita löytyy sen sijaan joka lähtöön. Muutama perusseikka, kuten oikeinkirjoitus, lienee kuitenkin yleisesti hyväksi havaittu tapa kohottaa tekstinsä tasoa ja siten saada enemmän lukijoita. Olen pyrkinyt muotoilemaan oppaan yleispätevästi kaikkea ficcikirjoittamista koskevaksi, mutta Harry Potter -painotteisuus tulee esille ainakin esimerkeissä. Hyvän tarinan tunnusmerkit eli miten saat lukijoita Pursuavatko tarinat päässäsi uhaten halkaista sen, jos et kirjoita juttujasi paperille? Innostuitko kirjoittamaan, koska luit hyvän ficin netissä? Jättikö alkuperäistarina mielestäsi tärkeitä asioita käsittelemättä? Ennen aloittamista on hyvä tietää, miksi kirjoittaa. Lopulta kaikki ficcarit pyrkivät kuitenkin samaan päämäärään: he haluavat, että heidän tarinoitaan luetaan ja että he saavat niistä palautetta. Alati paisuvassa ficcimaailmassa etenkin aloittelevan ficcarin voi olla vaikea saada tekstejään läpi. Lukijat selailevat lävitse kymmeniä tai satoja ficcejä ja lukupäätös tehdään esimerkiksi otsikon, tiivistelmän tai parituksen perusteella. Viimeksimainittu on lähinnä makuasia, mutta otsikkoon ja iskevään tiivistelmään (summary) kannattaa panostaa. Otsikon ei kannata olla kovin pitkä. Kannattaa ehkä jättää myös "Harry Potter ja kultainen taikasauva" -tyyliset otsikot itse J.K. Rowlingille. Vaikka ficcisi olisi hyvin romanttinen, otsikko "Suloinen rakkaus" ei sano lukijalle juuri mitään. Ja mikäli kirjoitat suomeksi, nimeä toki ficcisikin alkuperäiskielellä. Muistathan, että suomalaisessa otsikossa ainoastaan ensimmäinen sana ja mahdolliset erisnimet kirjoitetaan isolla! (Vrt. "Harry Potter and Chamber of Secrets" ja "Harry Potter ja salaisuuksien kammio") Hyvästä tiivistelmästä käy ilmi tarinan alkuasetelma, päähenkilöt sekä tapahtumien ajankohta. Juonta ei tarvitse eikä saa paljastaa pientä vihjausta enempää. Usein tiivistelmässä käytetään myös lyhenteitä, joihin voi tutustua tarkemmin ficcisanastossa.
Esimerkki: Kirjoitusvinkkejä Kun lukija on hyvällä otsikolla ja tiivistelmällä houkuteltu paikalle, hänet täytyy myös pitää ficciä lukemassa. Juoneen kannattaa käydä reippaasti käsiksi. Fanfictionissa ei juuri alkuselittelyjä tarvita, sillä ideaanhan kuuluu, että lukijasi on selvillä samasta alkuperäistarinasta kuin sinä. Siis aloitukset tyyliin: "Harry Potter oli omituinen poika, sillä hänellä oli otsassaan arpi, jonka hän oli saanut, kun pimeyden velho Voldemort oli yrittänyt murhata hänet vauvana" joutavat roskakoriin. Tarinan rytmi säilyy paremmin, kun suunnittelet juonen pääkohdat muutamin muistiinpanoin ennen kirjoittamisen aloittamista. Tässä vaiheessa voit miettiä kappalejaonkin valmiiksi. Liian lyhyitä kappaleita kannattaa välttää. On parempi julkaista ficci kuutena eheänä ja tasapituisena lukuna pitkinkin aikavälein kuin tyrkätä tarina pikapikaa nettiin viitenäkymmenenäseitsemänä kappaleena sitä mukaa kuin suinkin saat kirjoitettua. Kirjoitusvirheitä vilisevä teksti karkoittaa ennen pitkää karaistuneemmankin, joten oikeinkirjoitukseen kannattaa todella panostaa. Varminta on luetuttaa teksti ennen sen julkaisemista beta-lukijalla. Hyvä beta korjaa kirjoitusvirheet ja tekstin asun ja tarvittaessa auttaa sisällön ja kirjoitustyön suhteen. Selkeä kappalejako ja tekstin jaottelu on niinikään hyvän ficin tunnusmerkki. Missään nimessä tekstiä ei kirjoiteta yhteen putkeen. Netissä on lisäksi tapana jättää tyhjä rivi kappaleiden välille (päinvastoin kuin esim. painetuissa romaaneissa), jotta tekstiä olisi miellyttävämpi lukea tietokoneen ruudulta. Vuorosanat merkitään lainausmerkeillä tai repliikkiviivalla. Seuraava rautalankaesimerkki valottaa niiden käyttöä sekä kappalejakoa repliikkejä kirjoitettaessa: Oli maanantai. Liisa oli kävelyllä puistossa. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Yhtäkkiä Matti tuli vastaan. "Hei", sanoi Matti. "Huomaatko, että käytän lainausmerkkejä?" "Huomaan kyllä", vastasi Liisa ja aloitti uuden rivin ja kappaleen, sillä puhuja vaihtui. Koska tässä välissä kirjoittaja haluaa kuvata lisää puiston kauneutta, hän aloittaa uuden kappaleen. Aurinko todellakin paistoi ja puut olivat vihreitä ja kukat kauniita ja linnut lauloivat äärettömän heleästi. Liisa tunsi sydämessään outoa tykytystä (eikä suinkaan sydämmessään). Voisiko se johtua Matista? - Voisin käyttää myös repliikkiviivaa, mutta tietenkään tyyliä ei saa vaihtaa kesken tarinan, jatkoi Matti hiljaisuuden rikkoakseen. - Voi Matti, sinua parempaa repliikkiviivan käyttäjää en ole koskaan tavannut! huudahti Liisa ja syöksyi pojan kaulaan. Ihmisten ajatuksia ei merkitä lainausmerkein tai repliikkiviivoin. Eikä liioin kursiivilla. Matti on kyllä aika ihana poika, ajatteli Liisa. Mitähän hän mahtaa ajatella minusta? Taustatutkimus Kun fanfictionista on kyse, oman tonttinsa tunteminen korostuu. Mitä monipuolisemmin osaat hyödyntää alkuperäistarinan eri henkilöitä, paikkoja ja pieniäkin yksityiskohtia, sen aidommalta ja "oikeammalta" ficcisi tuntuu. Omaakin saa toki keksiä, mutta kannattaa harkita, kuinka pitkälle alkuperäistarinasta haluat asioita venyttää. Jos Tylypahkan oppilaat opiskelevatkin ficissäsi jotain aivan uutta oppiainetta, josta Rowling ei ole kirjoissaan maininnut sanallakaan, saattaa lukija närkästyneenä hapuilla "edellinen"-painiketta selaimestaan. Tai jos aikajanasi juoksee miten sattuu ja Ginny onkin samalla liemitunnilla Malfoyn kanssa, asiasta tullaan varmasti huomauttamaan. Yksityiskohtien tarkastamiseen sopiva paikka on esimerkiksi suomenkielinen Sieppi. Englanninkielisen Potter-tietämyksen mekka on The Harry Potter Lexicon. Jos et löydä hakemaasi kirjoista tai netistä, kannattaa kysellä asiasta keskutelufoorumeissa. Joku ystävällinen sielu osaa varmasti auttaa. Julkaiseminen Olet kirjoittanut maailman parhaan ficin, luetuttanut sen betalla ja nyt tarvitsisi enää löytää sille julkaisupaikka. Olettaen, että ficcisi on suomenkielinen Harry Potter -ficci, yksi luonteva paikka on tietenkin täällä eepposessa. Jos haluat välitöntä palautetta ficistäsi (ja kukapa ei haluaisi?), se kannattaa postittaa FinFanFuniin tai Vuotavan Noidankattilan ficciosastolle. Ficcien olemassaolo keskustelupalstoilla ei välttämättä ole ikuista. Muista siis säilyttää omalla koneellasi varmuuskopio kaikista kirjoituksistasi. Kannattaa myös harkita ficin lähettämistä johonkin ficciarkistoon, jotta tarinasi varmasti säilyy kaikkien luettavana. Esimerkiksi FanFiction.netissä voi julkaista myös suomenkielisiä tarinoita - valitse tällöin ficcisi kieleksi "scandinavian". Lue muiden kirjoittajien ficcejä ja anna palautetta. Tätä kautta toiset saattavat kiinnostua sinun tarinoistasi. Fanfictionin kirjoittamisessa on nimenomaan kyse vuorovaikutuksesta, jonka avulla jokainen voi kehittyä kirjoittajana. |