Kosovoa hallitsee tällä hetkellä YK hallinto turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1244 nojalla. Sodan jälkeen Kosovon asukkaat toivovat rauhaa, vakautta ja parempaa tulevaisuutta. Kosovon albaanienenemmistö näkee itsenäisyyden ainoana keinona näiden päämäärien saavuttamiseksi. UNMIK hallinnon alasajo on jo alkanut ja kompetensseja siirretään paikallisille instituutioille. Albaaniväestö koki raakaa syrjintää jo 1980-luvun Jugoslaviassa ja ennenkin. Vuonna 1989 Slobodan Milosevic poisti Kosovolta sen autonomisen statuksen. 1990-luvulla kosovolaiset pyrkivät turhaan rauhanomaisin keinoin tuomaan tilanteensa kansainväliselle agendalle. 90-luvun lopulla albaanien keskuudessa syntyi lopulta Kosovon Vapautusarmeija. 1999 yhteenotot Kosovon Vapautusarmeijan ja Serbian turvallisuusjoukkojen kesken yltyivät lähes etniseksi puhdistukseksi, kun Serbian joukot pakottivat sadat tuhannet albaanit pois kodeistaan ja pakoon naapurimaihin. Väkivalta loppui vasta NATO:n ilmapommituksilla, joiden jälkeen alue siirtyi YK:n hallintaan. Albaanipakolaiset ovat palanneet koteihinsa ja alueen jälleenrakennus on lähtenyt käyntiin, mutta vaikea taloudellinen tilanne ja progressiivinen työttömyys yhdessä avoimen statuskysymyksen tuottaman epävarmuuden kanssa ovat luoneet tilanteen, jossa asukkaiden frustraatio voi helposti leimahtaa liekkeihin. Kosovon hallitus takaa serbien, romaanien, ashkalien ja muiden vähemmistöjen turvallisen elämää alueelle. Kosovolla on potentiaalia kehittää asukkaidensa elinoloja ja alueen taloutta(hiilien resurssit ja maanviljelys), mutta tämä on mahdollista vasta kun alueelle on perustettu vakaat, oikeudenmukaiset ja kestävät valtiorakenteet. Epämääräinen tilanne väestön vaatiessa itsenäisyyttä kansainvälisen hallinnon ja Belgradin ristipaineessa on omiaan vain pahentamaan tilannetta. Suomen albaanit ja suomalaisalbaaniyhteisö toivovat että Suomen hallinnossa Kosovon kysymys otetaan vakavasti ja että Suomi tukee kaikin keinoin Kosovon statusprosessin rauhanomaista ja aluetta tasapainottavaa ratkaisua. Samalla tervehditään Martti Ahtisaaren ja hänen nimityksen rauhanneuvotteluihin Kosovon prosessin. Toivomme että Eurooppa maat ja Yhdysvallat hyväksyvät Kosovon itsenäisyys. Kutsumme Serbian hallitus kunnioittamaan albaanien toivomus ja herää lopuksi. Sodan jälkeen Serbialle ei ole laillisesti ja oikeudenmukaisesti tekemistä Kosovon kansa mitään joten toivomme reilu keskustelu Kosovon prosessissa, ja ymmärtämistä miksi Kosova pitäisi itsenäistyä. Toivomme että Kosovon hallitus edelleen jatkaa samalla linjalla vähemmistöjen takaus turvallisen elämä Kosovossa ja neuvotteluihin täytyy esittää kokonaisuusfaktat albaanilaiskansa kärsimyksestä ja syrjäämisestä myös ne faktat kuinka paljon albaaneja Serbia väkivalasta on pois omasta maasta nyt eri maihin ennen sota alkua. Kosovon itsenäisyys on ainoa oikea ratkaisu.
Suomen albaanit Suomalaisalbanialaisyhteisö 12.1.2006 Vantaa Suomi |